1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Charlie Sheen pidätettiin kotiväkivallasta

Yhdysvalloissa näyttelijä Charlie Sheen on ollut joulunpyhinä pidätettynä kotiväkivallasta epäiltynä. Sheen vietiin perjantaina coloradolaiseen putkaan, kun poliisit oli hälytetty taloon suositussa Aspenin hiihtolomakohteessa.

viihde
Charlie Sheen poliisin kuvaamana.CBS

Suomessakin suosittua komediasarjaa Miehen puolikkaat ( Two and a Half Men) tähdittävää Sheeniä epäillään pahoinpitelystä, uhkailusta ja ilkivallasta. 44-vuotias näyttelijä vapautettiin vielä joulupäivän aikana, kun hän oli maksanut 8 500 dollarin takuut. Oikeuden eteen Sheeniä odotetaan helmikuussa.

Aspenin poliisin edustajat eivät kertoneet, kuka Sheeniä väkivallasta syyttää. People-lehden mukaan kyse olisi hänen vaimonsa Brooke Mueller Sheen. Pariskunta sai kaksospojat maaliskuussa. Aiemmasta liitostaan näyttelijä Denise Richardsin kanssa Sheenillä on kaksi lasta.

Charlie Sheenin edustaja kommentoi pidätystä, ettei asiassa kannata päätyä liian hätäisiin johtopäätöksiin.

Charlie Sheen on tunnetun näyttelijän Martin Sheenin poika ja näyttelijä Emilio Estevezin veli. Charlie Sheen on televisiorooliensa lisäksi nähty muun muassa elokuvissa Platoon - Nuoret sotilaat ja Wall Street - Rahan ja vallan katu.

Lähteet: AP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi