Eläinten ahdinko liikuttaa palokuntaa

Suomalainen soittaa yhä useammin palokunnalle nähdessään eläimen hädässä. Päättyvänä vuonna hälytyksiä tuli yli 2 300, mikä on reippaat 60 prosenttia enemmän kuin vielä viisi vuotta sitten, kertoo Savon Sanomat.

Kotimaa
Siili köpöttelee kohti talviunia.
YLE Pohjanmaa

Tänä vuonna palokunta on hälytetty keskimäärin seitsemän kertaa päivässä pelastamaan eläintä ahdingosta.

- Lehmiä, hevonen, kissa, koiria, saukko, hirviä, metsäkauriita, siili, sorsia ja joutsenia, palomestari Hannu Oravainen luettelee pelastettavia eläimiä Savon Sanomille.

Hälytyssoittojen määrä on kasvanut viidessä vuodessa eritoten Etelä- ja Lounais-Suomen kaupungeissa. Niissä entistä useampi puhelu koskee pieniä eläimiä, kuten oravia ja lintuja.

Helsinki painii kuitenkin omassa sarjassaan, sillä pääkaupungissa tehdään eläinhälytyksiä lähes yhtä paljon kuin muualla maassa yhteensä. Tosin jyväskyläläiset soittavat muita herkemmin apua joutsenille, sorsille ja puluille.

Maaseudulla palokunta kutsutaan tyypillisesti hätiin, jos tuotantoeläin on joutunut kiipeliin. Esimerkiksi Savossa palokunnan yleisin eläintehtävä on ojaan tai lietekouruun pudonnut lehmä.

Lähteet: YLE Uutiset