Hallitus haluaa sulkea inkerinsuomalaisten paluumuuttojonon

Hallitus haluaa sulkea inkerinsuomalaisten paluumuuttojonon. Jos lakiesitys saadaan valmisteltua ja hyväksyttyä, astuisi laki voimaan alkuvuonna 2011. Samalla jonoon ei enää otettaisi uusia ilmoittautumisia. Nyt inkerinsuomalaisten paluumuuttojonossa on noin 22 000 ihmistä.

Kotimaa

Esitys paluumuuttojonon sulkemisesta on tarkoitus antaa syysistuntokauden 2010 aikana. Jos laki ehditään käsitellä ja hyväksyä, on se tarkoitus saattaa voimaan alkuvuonna 2011.

- Lain valmistelusta ja etenemisestä riippuu muun muassa jo jonossa olevien siirtymäajan pituus. Jos laki astuu suunnitellusti voimaan, niin siirtymäkausi voisi olla viisi vuotta. Jos se toteutuu, olisi siirtymäkausi ohi noin vuonna 2016, kertoo sisäasianministeriön ylitarkastaja Elina Setälä YLE Uutisille.

Samalla mietitään, kuinka jo nyt jonossa ja jonoon vielä ilmoittautuvat saadaan ohjattua esimerkiksi työmarkkinoille.

Jonossa 8-10 vuotta

Setälän mukaan paluumuuttojonossa oli elokuun tilastojen mukaan noin 22 000 ihmistä, joista noin puolet on saanut kutsun maahanmuuttohaastatteluun. Jonossa olo on kestänyt enimmillään yli kymmenen vuotta, mutta keskimäärinkin noin 8-10 vuotta.

- Osa jonotuksen pitkästä kestosta johtuu järjestelmästä ja osa hakijoista, Setälä huomauttaa.

Jonossa olemisen kestoa venyttää kolme asiaa: kielitutkinnon suorittaminen, asunnottomuus ja suomalaisen alkuperän selvittäminen.

- Monella jonossa olevalla suomen kieli on aika vaikeaa. Siksi kielitutkinnossa on monasti vaikeuksia. Myös vaatimus asunnosta Suomessa on monelle ylivoimainen, ylitarkastaja Elina Setälä kertoo.

Kaikkiaan Suomeen on muuttanut vuodesta 1990 alkaen noin 30 000 entisen Neuvostoliiton alueella asuvaa inkerinsuomalaista tai muita suomalaista syntyperää olevaa.

Eniten inkerinsuomalaisia muutti tänne 1990-luvulla. Sen jälkeen muuttotahti on hidastunut niin, että vuosina 2004-2008 paluumuuttajia muutti Suomeen keskimäärin noin 500 vuodessa. Lisäksi on arvioitu, että jonossa olevista noin 7 000 olisi oikeasti aikeissa muuttaa Suomeen.

Inkerinsuomalaisten paluumuuttojonon sulkeminen ja ulkomaalaislakien muutokset liittyvät hallituksen maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan. Jonon sulkemisen ja siirtymäkauden jälkeen Suomeen tulevat inkerinsuomalaiset pääsevät tänne ulkomaalaislain yleisen sääntelyn pohjalta.

Lähteet: YLE Uutiset