Mankell kirjoittaa tv-draaman Bergmanista

Ruotsalaiskirjailija Henning Mankell kirjoittaa neliosaisen tv-elokuvan ohjaaja Ingmar Bergmanista. Ruotsin television SVT:n draamapäällikön Gunnar Carlssonin mukaan aihe oli SVT:ssä jo muhimassa lähivuosien projektiksi, kun Mankell soitti ja tarjoutui käsikirjoittajaksi.

kulttuuri
Ingmar Bergman
Jonas Ekstromer / EPA

Luvassa on iso eeppinen kertomus Bergmanin elämästä, sanoo SVT:n johtaja Eva Hamilton Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.

Hän uskoo, että hanke saa myös kansainvälistä huomiota, koska sekä Bergman että Mankell ovat erittäin tunnettuja muuallakin kuin Ruotsissa.

Vuosina 1918 - 2007 elänyt Bergman ohjasi 60 elokuvaa ja 150 teatterikappaletta. 61-vuotias Mankell puolestaan on kirjoittanut yli 40 kirjaa, joita on myyty yli 35 miljoonaa kappaletta. Toissa vuonna hän oli maailman yhdeksänneksi myydyin kirjailija. Hänet tunnetaan ennen muuta dekkareistaan, mutta hän on kirjoittanut myös useita näytelmiä.

Bergmanista Mankell on toistaiseksi kirjoittanut 90-sivuisen dokumentin. Elokuvan käsikirjoituksen on määrä valmistua ensi vuoden aikana, ja ensi jouluun mennessä selvinnee myös, kuka elokuvan ohjaa ja kuka esittää pääosaa. Televisioon elokuvan on määrä tulla vuonna 2012.

Apesta kirjoittaminen tuo näkökulmaa

SVT aikoo hakea yhteistyökumppaneita Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa taatakseen rahoituksen kalliille hankkeelle. Elokuvaan kaavaillaan neljää tunnin mittaista jaksoa. Mankellin mukaan niitä voi tulla pari lisääkin, jos aihe tuntuu sitä vaativan.

Mankell on vakuuttunut siitä, että hinnastaan huolimatta elokuva kannattaa myös taloudellisesti. - Ingmar Bergman sanoi aina, että ihmisen pitää tuntea markkina-arvonsa, Mankell sanoo Dagens Nyheterissä.

Hän kertoo olevansa kiinnostunut ennen muuta siitä, mitä taide maksaa tekijälleen eli mistä tämä luopuu toteuttaakseen intohimoaan. Hänen mukaansa kysymys oli Bergmanin elämässä ilmeinen, sillä yhdeksästä lapsestaan huolimatta hän eli viimeiset vuotensa yksin.

Mankellilla on aiheeseen erityinen näkökulma, koska hän on naimisissa Bergmanin tyttären Evan kanssa. Perhesuhteella ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa merkitystä kirjoituspäätöksessä, Mankell sanoo. Perheenjäsenenä saamansa tiedon hyödyntämistä hän ei silti aio kaihtaa, eikä hän myöskään usko, että Bergmankaan olisi pitänyt sitä pulmallisena.

- Tapasin hänet ensimmäisen kerran hyvin kauan sitten. Hänen vävynään välillemme kasvoi lämmin suhde. Olisi tyhmää olla käyttämättä näkemystä, joka versoi ystävyydestämme, Mankell sanoo Svenska Dagbladet -lehden haastattelussa.

Kaikkea hän ei kuitenkaan aio paperille panna. Asioiden tirkistelyarvo ei riitä syyksi niiden kertomiseen, Mankell sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset