1. yle.fi
  2. Uutiset

Haapaveden sahapalosta miljoonavahingot

Sunnuntai-iltana syttynyt tulipalo tuhosi täysin kuivaamorakennuksen Haapaveden sahalla Pohjois-Pohjanmaalla. Palokunta onnistui kuitenkin estämään tulen leviämisen viereiseen saharakennukseen.

Kotimaan uutiset
Haapaveden sahan kuivaamon palo nosti sankan savupilven.
YLE / Ari-Pekka Sirviö

Haapaveden sahan omistaja Ha-Sa Oy on arvioinut palon välittömiksi vahingoiksi 1,5–2 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Kalle Kantola arvioi, että sahan toiminta jatkuu uudelleen jo tiistaina. Kantolan mukaan palo ei vaikuta yhtiön puukauppoihin.

- Pystymme jatkamaan tuotantoa jo loppuviikolla. Vuodenvaihteessa tapahtuu veromuutos. Varmaan tällä viikolla vielä tehdään aika paljon kauppaa, mutta minä uskon että puukauppa hiljenee aika paljon tammi-helmikuussa. Kevättalvella puukauppa taas normalisoituu, ja me ostamme puuta ihan normaalisti.

Pakkanen haittasi sammutustöitä

Liekit tuhosivat noin 900 neliön kuivaamorakennuksen sekä noin 100 kuutiometriä sisällä ollutta puutavaraa. Saharakennus oli suuressa vaarassa, sillä se sijaitsee vain seitsemän metrin päässä kuivaamosta.

Kireä 20 asteen pakkanen ja sammutusveden puute vaikeuttivat palon sammuttamista. Vettä haettiin palopaikalle säiliöautoilla neljän kilometrin päästä. Paloa oli sammuttamassa yhdeksän yksikköä ja noin 70 palomiestä. Sammutus- ja jälkiraivaustyöt jatkuvat pitkälle maanantaihin.

Palo sai alkunsa todennäköisesti oikosulusta kanavakuivaajan puhaltimen sähkömoottorissa. Poliisi ja pelastuslaitoksen palotutkijat jatkavat edelleen syttymissyyn selvittämistä.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi