Oikein rakennetussa iglussa tarkenee pakkasillakin

Kahden hengen iglu nousee vaasalaispihalle muutamassa tunnissa ja kestää kevään aurinkoisiin päiviin asti. Apuna rakentamisessa on lumimuotti.

lumi
Tarmo Nevalan iglu on valmis. Lampaantalja auttaa pitämään majoittujat lämpiminä.
Tarmo Nevala

Iglun rakentamiseen tarvitaan kaksi. Kahdestaan se on mukavampaa ja sujuu nopeammin. Vaasalaisella Tarmo Nevalalla apuna on myös lumimuotti, joka muistuttaa hiukan kouluajoilta tuttua harppia.

Lumimuotista apua rakentamiseen

Tarmo Nevala ja toimittaja Antti Haavisto rakensivat iglun Nevalan kotipihalle. Lumimuotin avulla rakennuksen ensimmäinen kierros syntyi vajaassa tunnissa.

- Jos tietää, mitä tekee ja lumi on hyvää, niin iglu syntyy parissa kolmessa tunnissa, arvioi Tarmo Nevala.

Seitsemän jalan kokoinen iglu tehtiin pienimmällä muotilla. Rakentamisen kriittisin vaihe on, kun lumimuotti on tampattu täyteen lunta ja nostetaan uuden kerroksen tekemiseksi entisten päälle.

- Iglun voi tehdä myös muotoilemalla ison lumikasan iglun näköiseksi ja kovertamalla sen sisältä iglun muotoiseksi, kertoo eräopas Tarmo Nevala.

Viimeistely on tärkeää

Kun iglu on valmis, se sisustetaan ja oviaukko muotoillaan halutun kokoiseksi. Parinkymmenen asteen pakkasella oikein rakennetussa iglussa lämpötila on nollan tuntumassa.

- Lampaantalja on se, jonka on todettu olevan kaikkein lämpimin pakkasella, kertoo Tarmo Nevala asetellessaan taljoja iglun pohjalle makuupussien alle.

Turvallinen rakentaminen

Iglun rakentamisessa on muutama tärkeä seikka, joista oman turvallisuutensa vuoksi tulee huolehtia. Hapen loppuminen iglun sisällä on aivan todellinen uhka.

- Iglun pohjan on aina oltava ympäröivää maata korkeammalla. Lisäksi on huolehdittava happirei'istä oviaukossa ja katossa, muistuttaa Tarmo Nevala.