Jortikka: Jäärata on täällä kuin lentokenttä

Pikkuleijonien päävalmentaja Hannu Jortikka arvioi, että Suomen on ehdottomasti parannettava maalinedustapelaamistaan jääkiekon nuorten MM-kisoissa Kanadassa. Keskiviikkoiltana vastaan asettuu Itävalta.

urheilu
YLE

- Yksi sellainen asia, joka pitää koti-Suomessa muistaa, on se, että kentät ovat täällä hiukan erilaisia. Täällä jäärata on kuin lentokenttä. Puolustussiniviivan ja maaliviivan väli on selvästi pidempi kuin meillä Suomessa, Jortikka sanoo.

- Se tarkoittaa käytännössä sitä, että matkaa maalille on paljon enemmän. Maalin edustalla ei riitä yksi äijä maskina, vaan sinne tarvitsee ainakin toisen tulla. Tavallaan jopa kolmannen hyökkääjän pitää tulla toiseen aaltoon sinne maskiin ja reboundiin, hän jatkaa.

Jortikan mukaan Suomen on saatava maalinedustapelaaminen kuntoon Itävalta-otteluun, jotta joukkue saisi "räkäisiä" maaleja, jotka jäivät uupumaan tappio-ottelussa Venäjää vastaan. Päävalmentaja ennakoi, että Itävalta yrittää taklata ja pelata kovaa.

- Eivät ne ole peruutelleet täällä ollenkaan. Olemme tietysti nähneet sen, kun viisi joukkuetta on tässä samassa kaupungissa ja viereisissä hotelleissa. Olemme Itävallan peliä nähneet, ja kova päivätyö joudutaan tekemään siinäkin ottelussa, hän sanoo.

Suomen joukkue on kärsinyt pienistä vammoista, mutta esimerkiksi Helsingin IFK:n suurlupaus Mikael Granlund on Jortikan mukaan täydessä pelikunnossa. Hyökkääjä on saalistanut kahdessa ottelussa yhden syöttöpisteen.

- Granlund menee koko ajan kohti parempaa. Mielestäni hänestä ei kannata olla kauhean huolestunut. Hän parantaa peli peliltä. Pitää muistaa, että hän oli tuossa yli kuukauden loukkaantuneena. Se ei voi olla vaikuttamatta, Jortikka painottaa.

Itävalta-ottelun jälkeen Suomen vastustajaksi asettuu rakas vihollinen Ruotsi, mutta Jortikka ei laita ajatuksiaan vielä sinne asti. Arvoturnauksessa on pelattava ottelu kerrallaan, koska touhu on tylyä.

- Leijonalauma on aktiivinen ja työteliäs kentällä. Se kyllä tuottaa tulosta. Tällaisia pelejä tulee välillä kuten Venäjää vastaan, ettei saa palkintoa hyvästä työnteosta ja yrityksestä. Niinhän se on kaikessa muussakin elämässä, että sitten vaan pitää pitkäjänteisesti jatkaa sitä työtä. Kyllä se palkitaan joka puolella, urheilussa ja elämässä. Siihen tämä joukkue uskoo.

Lähteet: YLE Urheilu