Roadrunner on Suomen paras levynkansi

Hurriganes-yhtyeen vuonna 1974 julkaistun Roadrunner-levyn kansi voitti nykytaiteenmuseo Kiasman ja Soundi-lehden äänestyksen.

kulttuuri
Roadrunner-levyn kansi.
Love Records

Äänestyksessä oli mukana 30 Soundin toimituksen muodostaman esiraadin valitsemaa kantta. Näistä Risto Vuorimiehen vuonna 1974 suunnittelema Roadrunner voitti yleisöäänestyksen selkeällä äänten enemmistöllä.

Palkintosijoja riitti myös muille vuosikymmenille. Toiseksi parhaaksi kanneksi valittiin vuonna 2010 ilmestynyt Janne Uotilan ja Juho Metsosen kansi Jenni Vartiaisen Seili-albumiin.

Kolmannen sijan sai Hanoi Rocksin Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Sen on toteuttanut Stefan Bremer vuonna 1981.