Keskolla myynti sujuu mutta laajeneminen rasittaa

Kesko-konserni kertoo parantuneesta myynnistä mutta liikevoiton alenemasta toiminnan laajenemisen takia. Kysyntä on alkuvuonna parantunut, Keskosta kerrotaan.

talous

Kesko-konsernin liikevoitto putosi alkuvuonna roimasti vuodentakaisesta. Liikevoittoa rasittivat toiminnan laajeneminen Venäjällä sekä uudet kauppapaikat. Liikevaihto sen sijaan kasvoi kymmenisen prosenttia.

Liikevoittoa konsernille kertyi alkuvuonna 26,3 miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aiemmin syntyi 35,7 miljoonaa.

Liikevaihto puolestaan nousi yli 2,3 miljardin euron viime vuoden ensineljänneksen 2,1 miljardista. Pirkka-tuotteiden menekki kasvoi 16 prosenttia ja K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti lähes seitsemän prosenttia.

Kuluvana vuonna liikevaihto kasvanee edelleen, mutta liikevoitto jää viimevuotista huonommaksi laajenemisen ja heikentyneen autokaupan takia, konserni arvioi.

Lähteet: Yle Uutiset