Huvipuistot pian kesäkauteen - Powerpark aloittaa jo lauantaina

Powerpark houkuttelee tänä kesänä Suomen korkeimmalla huvilaitteella, joka kohoaa 75 metrin korkeuteen. Wasalandia puolestaan hakee lisää kävijöitä laskemalla reilusti rannekkeen hintaa.

PowerPark
Powerpark
Härmän Powerparkissa on noin 400 työntekijän tarve.Hans-Mikael Holmgren / YLE

Elämyspuisto Powerpark avaa kesäkautensa jo huomenna lauantaina. Härmäläisen huvipuiston uutuudeksi on noussut Suomen korkein huvilaite, joka kohoaa 75 metrin korkeuteen. Laite valmistuu ajokuntoon toukokuussa. Kasvavien asiakasmäärien paineessa PowerPark rakentaa tänä ja ensi vuonna runsaasti lisää majoitus- ja ravintolapaikkoja.

Kesän aikana PowerParkissa aukeaa kaksi uutta ravintolaa. Kesällä ryhdytään rakentamaan muun muassa uutta campingaluetta ja 50 uutta mökkiä.

- Viime heinäkuussa kävijämäärät kasvoivat niin voimakkaasti, että meidän on pakko monipuolistaa ja laajentaa myös majoitus- ja ravintolapalveluja. Heinäkuun vieraat ovat pitkän matkan vieraita, perustelee johtaja Mikko Kiviluoma.

Suomen kolmanneksi suosituin huvipuisto tavoittelee kävijämäärissä maltillista kasvua. Viime vuonna Härmässä kävi noin 400 000 vierasta.

Powerparkin maisemissa ryhdytään kesäkuussa kuvaamaan uutta tositv-sarjaa, missä on mukana kymmenen kilpailijaa.

Vaasalainen huvipuisto Wasalandia avaa porttinsa kesäkuun puolivälissä.

Wasalandiassa aloitus on tänä vuonna viikkoa myöhemmin kuin normaalisti. Huvipuisto tavoittelee tänä vuonna 10 000 kävijän lisäystä. Yhteensä 60 000 kävijään pyritään laskemalla rannekkeen hintaa 18 eurosta 12 euroon.