1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turkka Hautala

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Turkka Hautalan novellikokoelman tarinoiden henkilöt edustavat tavallista kansaa, joiden varassa maailma makaa. Ilman heitä eivät taloudellisen eliitin johtajatkaan voisi paistatella julkisuudessa mielettömine ajatuksineen, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Turkka Hautala
Turkka Hautala: Kansalliskirja -kirjan kansi
Gummerus Kustannus Oy

Osallistuin äskettäin suuren ja kansainvälisen metsäyhtiön yhtiökokoukseen Helsingissä. Seurasin suurella mielenkiinnolla yhtiön toimitusjohtajan ja muutaman harvan puheenvuoron pitäneen ja yhtiön toimia arvostelleen osakkeenomistajan keskinäistä sanailua, johon myös itse osallistuin. Tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämän maan taloudellinen eliitti, joita suurin joukoin oli yhtiökokouksessa paikalla, elää aivan omassa todellisuudessaan. Se ei koskaan kohtaa niiden ihmisten todellisuutta ympäri maailman, jotka yhtiön tuloksen tosiasiassa tekevät.

Nämä ihmiset kasvattavat, korjaavat ja kuljettavat puut tehtaille. He tekevät vuorotöitä tehtaissa ja toimittavat tehtaiden tuotteet kuluttajille. Kaikki he saavat pääasiassa huonoa tai korkeintaan kohtalaista palkkaa työstään. Näille ihmisille tavallinen arki murheineen ja suruineen riittää koko ihmisen elämäksi. Vaatimukset ovat vähäisiä, joista työn ja toimeentulon jatkuminen on kaikkein tärkein asia.

Yhtiökokouksissa asioista päättävä taloudellinen eliitti ei tiedä tuon taivaallista yhtiön tuloksen tekijän, sen tavallisen ihmisen arjesta. Siksi he pystyvätkin silmää räpäyttämättä hyväksymään ihmisten arjen turvallisuutta uhkaavat päätökset. Taloudellisen eliitin oma asema on niin turvattu, ettei sinne yllä edes kaikuja tavallisen ihmisen suruista ja huolista. Yhtiön johdon sana on heille jumalan sanaa. Sitä ei aseta koskaan kyseenalaiseksi, kai se olisi syntiä.

Yhtiökokouksissa asioista päättävä taloudellinen eliitti ei tiedä tuon taivaallista yhtiön tuloksen tekijän, sen tavallisen ihmisen arjesta.

Juha Pikkarainen

Aivan tavallisen tallaajan arkea ja vähän juhlaakin käsittelee Turkka Hautala uusimmassa novellikokoelmassa nimeltään Kansalliskirja. Kirjan on kustantanut Gummerus. Turkka Hautala on vuonna 1981 Salossa syntynyt kirjailija ja tekstintekijä. Kotipaikan mukaan nimetty esikoisromaani Salo oli vuonna 2009 Finlandia-ehdokkaana ja palkittiin Kalevi Jäntin -palkinnolla. Kansalliskirja on Hautalan kolmas kaunokirjallinen teos.

Kansalliskirjan kansien kuvitus tuo minulle elävästi mieleen 1980-luvun, jolloin omat lapseni olivat pieniä kuten kirjan tekijäkin. Aikuisten ja lasten arki täyttyi myös ennen hyvin pienistä asioista kuten vaikkapa Eskimo-jäätelöpuikon syönnistä. Se tuntui juhlahetkeltä, koska sitä ei tehty läheskään joka päivä. Kannen kuvassa olevien ilmeet kertovat kaiken. Tuolloin kaikilla pihan kakaroilla oli samanlaiset vaatteet, jotka vielä istuivat lasten päällä. Housun persuukset eivät roikkuneet polvissa kuten nyt ja lapset saattoivat myös juosta leikeissään ja saada poskensa terveen punaisiksi.

Eivätkä Kansalliskirjan pelkät kansikuvat herätä nostalgisia tunteita, sitä tekevät nimenomaan kirjan lyhyet novellit. Jostain haastattelusta luin kirjailijan tavoitteena olleen, ettei novellin pituus saa ylittää kahta liuskaa ja yksi novelli pitää pystyä kirjoittamaan yhdessä illassa. Vaikka muutamassa novellissa kirjailija on lipsunut pituustavoitteestaan, on hän joissain ottanut takaisin, kun novellin mitta on vajaan sivun. Kaikkiaan Kansalliskirjassa on 47 novellia.

Muutamat novellit Hautala on kirjoittanut oikeastaan yhteen eli samat henkilöt esiintyvät myös toisessa tarinassa kuten novelleissa nimeltään Hävityn arvokisafinaalin jälkeen ja Voitetun arvokisafinaalin jälkeen. Näihin kahteen lyhyeen novelliin Hautala on pystynyt sisällyttämään nuoren miehen koko kehityskaaren pienestä ja kasvavasta lentopalloilijasta koulut käyneeksi ja kaljaa juovaksi peräkamarinpojaksi. Arvokisafinaalin voiton ansiosta nuori mies innostuu uudelleen elämästä ja tarttuu yhteishakuoppaaseen, jonka äiti on asettanut tietoisesti tarjolle. Pienistä asioista ihmisen elämän suuret ratkaisut voivat olla kiinni.

Vaikka monet Turkka Hautalan lyhyistä novelleista saattavat ensilukemalla tuntua pelkiltä arjen pienten tapahtumien kuvauksilta, lukijan kannattaa olla tarkka ja kärsivällinen. Toisella tai kolmannella lukukerralla tarkkaavainen lukija yhtäkkiä huomaakin tarinan syvyyden ja oikean laidan. Ja lyhyitä novelleja voi lukea vaikka aamu- tai iltapalaksi tai bussimatkalla ajan tappamiseksi.

Minulle Turkka Hautalan lyhyet novellin toivat mieleen Petri Tammisen novellit tai romaanit. Tammisen kuvaukset etenkin suomalaisen miehen elämästä ovat melankolisia ja lakoonisia. Sekä Hautalan että Tammisen tarinoiden henkilöt edustavat sitä tavallista kansaa, joiden varassa maailma makaa. Ilman heitä eivät taloudellisen eliitin johtajatkaan voisi paistatella julkisuudessa mielettömine ajatuksineen. Onneksi tavallinen kansa ei ota näitä nykyajan ajattelijoita ihan todesta.

Turkka Hautalan Kansalliskirja on ohkainen ja sen lyhyet novellitkin saattavat ensilukemalta tuntua oudoilta. Mutta rakkaat lukijat, sellaista se tavallisen ihmisen elämä oikeasti on. Se lohduttakoon kaikkia Hautalan novellien lukijoita, ettei maailmassa oikeasti ole vähäpätöisiä ja turhia kokemuksia. Kaikkea tarvitaan, jotta elämä olisi elämisen arvoista.

Yle Lappi / Juha Pikkarainen

Lue seuraavaksi