MTV3: Valtaosa karkottaisi romanikerjäläiset

Suomalaiset eivät hyväksy kerjäläisiä edes kesäisin, vaan heidät pitäisi karkottaa kotimaahansa.

Kotimaa

Suurin osa suomalaisista haluaisi karkottaa maassamme olevat romanikerjäläiset. MTV3 Uutisten teettämän kyselyn mukaan karkottamista toivoo jopa neljä vastaajaa viidestä.

Miehistä karkottamista kannattaa vielä suurempi osuus, jopa 85 prosenttia. Naisista karkottamisen takana on 81 prosenttia.

Suomalaisten kanta kerjäläisiin on tyly. Heitä ei hyväksytä tänne edes kesäisin.

Helsingin yliopiston dosentti, pitkään Itä-Euroopan romaneja tutkinut Arno Tanner on yllättynyt suomalaisten jyrkästä kannasta.

Hänen mukaansa asenteiden tiukkuus antaa viranomaisille vahvan aseman, kun he järjestyssääntöjen pohjalta yrittävät rajoittaa kerjäämistä.

MTV3 Uutisten kysely tehtiin huhtikuun aikana. Siihen vastasi noin 2 000 ihmistä. Think If Laboratories Oy:n tekemän kyselyn virhemarginaali on enimmillään kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.