Urpilainen: Palkitsemisjärjestelmät mukaan kolmikantaan

Kun yritykset epäonnistuvat palkitsemisessa, ulottuvat vaikutukset myös niiden ulkopuolelle. SDP:n puheenjohtajan mielestä palkitsemisjärjestelmiä pitäisi kohtuullistaa yhteisessä pöydässä.

politiikka
Jutta Urpilainen
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen piti vappupuheen Porvoossa.Jussi Nukari / lehtikuva

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toivoo jatkoa tulokselliselle kolmikantayhteistyölle.

Urpilainen esitteli vappupuheessaan kolme asiaa, jotka hän haluaisi tuoda kolmikannan yhteiseen pöytään.

Ensinnäkin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitäisi lähteä rakentamaan Suomelle pidemmälle ajanjaksolle ulottuvaa kasvustrategiaa. Toiseksi Urpilainen toisi yhteiseen pöytään palkitsemisjärjestelmät ja kolmanneksi työhyvinvoinnin.

- Palkat ja palkitseminen ovat yritysten sisäisiä asioita, mutta kun niissä epäonnistutaan, ulottuvat seuraukset muualle yhteiskuntaan. Epäluottamuksen kasvu haittaa kaikkia.

Urpilaisen mukaan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten pitäisi vielä ennen juhannusta aloittaa työ näiden tavoitteiden eteenpäin viemiseksi.

Kolmikantayhteistyö oli esillä myös työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) vappupuheessa. Työministeri toivoo, että vahva yhteistyö jatkuisi myös syksyllä 2013 päättyvien työmarkkinasopimusten jälkeen.

- Minusta on oikea ja kestävä lähtökohta, että työelämää ja palkkaperusteista sosiaaliturvaa koskevat ratkaisut valmistellaan yhteisesti, myös jatkossa.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus