Kierrätyspaperia kertyy entistä vähemmän

Paperin määrä kodeissa ja toimistoissa vähenee. Digitalisoituminen vähentää paperin määrää.

Kotimaa
Paperia kerätään Paperinkeräys Oy:n lajittelukeskuksessa Helsingissä.
Paperia kerätään Paperinkeräys Oy:n lajittelukeskuksessa Helsingissä.Yle

Suomen keräyspaperista 60 - 70 prosenttia keräävässä Paperinkeräys Oy:ssä paperin käytön väheneminen näkyy selvästi.

- Kyllä se näissä lukutuotteissa näkyy, sanomalehdissä, aikakauslehdissä, mainoksissa, myöskin toimistopaperissa. Kulutus on vähentynyt, sanoo Paperinkeräys Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Pöyry.

Vuoden 2007 huippulukemista viime vuoteen keräyspaperin määrä väheni Suomessa 13 prosentilla. Metsäteollisuus ry:n mukaan vuonna 2007 talteenotettua paperia ja kartonkia kertyi noin 840 000 tonnia, kun määrä viime vuonna oli noin 735 000 tonnia.

Kierrätysinto ei ole vähentynyt. Paperinkeräys Oy:n toimitusjohtajan Kyösti Pöyryn mukaan syyt löytyvät muualta.

- Digitalisoituminen vaikuttaa. Sanomalehdet ovat siirtyneet osittain sähköisiksi, ja toimistopaperin käyttö on vähentynyt. Tabloid-lehtiin on uhattu tai luvattu mennä, ja se tulee vähentämään lehtien painoa, Kyösti Pöyry sanoo.

Sanomalehtipaperin kulutus on tippunut vuodesta 2001 vuoteen 2010 kolmellakymmenellä prosentilla. Digitalisoitumisen lisäksi syynä on lehtien tilausmäärien lasku.

Toimistopaperin määrä vähenee yksinkertaisin konstein

Toimistopaperin kulutuksen laskussa syyt löytyvät asennemuutosten lisäksi käytännöistä, kertoo Helka Julkunen ympäristöjärjestö WWF:stä.

- Käytetään sähköpostia, ei käytetä kirjeitä niin paljon, on sähköistä laskutusta, sähköistä viestintää, sähköistä arkistointia, Julkunen luettelee.

Paperia.
Yle

Ympäristöjärjestö WWF kannustaa työpaikkoja vähentämään muun muassa paperinkulutustaan Green Office -ohjelmallaan. Mukaan on lähtenyt parisataa organisaatiota.

- Monet toimistot ovat pystyneet ihan ensimmäisinä vuosina vähentämään paperin käyttöä 30 - 40 prosenttia, WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkunen kertoo.

Julkusen mukaan toimistopaperin määrä vähenee helposti, kun siirrytään kaksipuoleiseen tulostukseen. Paperia vähentää myös nopeasti se, ettei vaikkapa powerpoint-esityksiä tulosteta kaikille kokouksen osallistujille, vaan ne annetaan sähköisesti.

Kun paperin määrä vähenee, myös keräyspaperibisnestä tekevä yritys joutuu etsimään uusia suuntia.

- Me teemme jo paljon muuta ympäristöbisnestä. Kierrätämme muita materiaaleja, ja sitä kautta olemme suunnanneet yrityksen jo ympäristöpalvelujen tuottajaksi, Paperinkeräys Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Pöyry kertoo.