Sääprofeetta: Juhannuksesta alkaa helle

Tulevan kesän sää on jokaisen mielessä siinä vaiheessa, kun kesälomat on täpättävä lomalistaan. Oletko onnistunut rastittamaan oikeat ruudut tänä kesänä?

Kotimaa
Sääprofeetta Arto  Ali-Eskola.
Sääprofeetta Arto Ali-Eskola.YLE / Sami Tammi

Ensimmäiset arviot kesän säästä tulevat tässä. Marttilalaisen sääprofeetan Arto Ali-Eskolan mukaan onnekkaita ovat ne, jotka aloittavat lomansa juhannuksesta. Siihen asti paistatellaan kyllä auringossa, mutta pidempiä hellejaksoja ei ole luvassa.

- Kevät jarruttelee helluntaille asti ja lämpötila pysyy siinä viidentoista asteen tienoilla. Pääsiäinen oli kylmä tänä vuonna, ja yleensä sanotaankin, että pirtti pääsiäisenä ja nahka helluntaina. Kyllä se vaan näyttää yhä pitävän paikkaansa, pohtii Ali-Eskola.

Helluntain jälkeen sää lämpenee sääprofeetan mukaan jo ihan kunnolla. Muutama hellepäiväkin saadaan kesäkuun alussa. Arto Ali-Eskolan mukaan on kuitenkin hyvä merkki, ettei ole lämmintä liian aikaisin.

- Joskus toukokuu on ollut helteinen ja silloin kesä puolestaan kylmä ja viileä. On hyvä, että lämpötila jarruttelee tässä vaiheessa. Saisi jarrutella ihan kesäkuun alkuun asti, sanoo Ali-Eskola.

Pitää edelleen paikkaansa, että pirtti pääsiäisenä ja nahka helluntaina.

Arto Ali-Eskola

Juhannuksena on puolivilpoista

Hellejuhannukset ovat Suomessa harvinaisia. Tuleva keskikesän juhlan sää onkin tyypillinen suomalainen juhannussää.

- Juhannus on puolivilpoinen. Poutaa on, mutta lämpötila pysyy parissakymmenessä asteessa. Ei juhannuksen säätä huonoksi voi sanoa missään nimessä, pohtii Ali-Eskola.

Juhannuksen jälkeen lomansa aloittavat ovat sääprofeetan mukaan osuneet kultasuoneen, sillä lämpömittari kohoaa hellelukemiin kesäkuun lopussa. Parin vuoden takaista hellekesää ei profeetan mukaan ole kuitenkaan luvassa.

- Heinäkuun 7. päivään asti saadaan sellaista 25 asteen hellettä. Sen jälkeen lämpötila vähän laskee ja on parin viikon viileämpi jakso, kunnes heinäkuun lopulla on taas kuumaa keliä aina elokuun 5. päivään saakka.

- Heinäkuun puolessa välissä voi vähän ropistellakin. Naistenviikko pakkaa olemaan paha viikko sateiden puolesta, nauraa sääprofeetta.

Arto Ali-Eskola uskoo elokuun tuovan mukanaan kuivaa ja kohtuullisen lämmintä säätä.

- Elokuun puolessa välissä lämpötila putoaa pariinkymmeneen asteeseen ja voi olla hiukan epävakaista, mutta elokuun loppupuolella taas lämpenee uudelleen sinne 23 asteeseen. Oikein mukavan lämmin elokuu on tulossa, tietää Ali-Eskola

Lisää luottoa omiin ennustuksiin

Arto Ali-Eskola on ennustanut säätä luonnonmerkeistä jo yli 30 vuotta. Vaikka sääprofeetta luottaa omiin ennustuksiinsa, pahin vastustaja on oma epävarmuus.

- Ennustukseni ovat toteutuneet aika hyvin. Joskus vain käy sillä lailla, että en tahdo oikein itse luottaa itseeni ja menen muuttamaan oman näkemykseni. Muutaman kerran on mennyt vikaan pelkästään tämän asian takia, pahoittelee Ali-Eskola.

- Esimerkiksi viime talvena aloin joulukuussa muuttamaan syksyllä ennustamaani talven säätä, kun näytti siltä, ettei pakastu ollenkaan. Ennustukseni toteutui sitten kuitenkin. Turhaan epäilin, hymyilee sääprofeetta.