Nokialla kiihkeä yhtiökokous iltapäivälllä

Matkapuhelinvalmistaja Nokia pitää yhtiökokouksensa iltapäivällä Helsingissä. Kokouksessa yhtiön pitkäaikanen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila jättäytyy sivuun. Osakkeenomistajat odottanevatkin eniten juuri sitä, mitä Ollila kertoo yhtiön tilanteesta jäähyväispuheessaan.

talous
Nokian logo myymälän ikkunassa.
Yle

Vuosi sitten Nokian yhtiökokouksessa oli paikanpäällä ennätysyleisö, noin 3 300 henkilöä. Nyt tuokin määrä voi rikkoutua, sillä tyytymättömyys yhtiöön on kasvanut entisestään. Luvassa voi siis olla tätä viimevuotista kärjekkäämpääkin tivaamista yhtiön hitaudesta reagoida muuttuneisiin markkinoihin...

- Miksi Nokian johto kulki kuin unessa?

- Nokian johto ei ole kulkenut unessa!

Näin osakkeenomistaja Hannu Virtanen kysyi ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila vastasi viime vuoden yhtiökokouksessa. Ollila joutui toki myöntämään, että murrokseen ei reagoitu kyllin nopeasti.

Vuosi on kulunut, tappiokierre jatkuu ja osakkeen arvo on alimmillaan yli 15 vuoteen. Pystyykö 26 vuotta Nokiaa palvellut Ollila vielä vetoamaan Team Nokian voimaan, kuten vuosi sitten?

- Yhtäältä kulttuuriin kuuluu, että teemme kaikkemme ja yritämme loppuun saakka. Periksi ei anneta. Toisaalta tunnustamme, että toisinaan epäonnistuminen on väistämätöntä kehityksen ja onnistumisen tiellä ja siksi epäonnistumisesta ei pidä heti ja automaattisesti rangaista, Ollila sanoi vuosi sitten.

Arvatenkin Nokian johtajisto pyrkii selittelyjen sijasta suuntaamaan yleisön katseen mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen: Mobiilimarkkinoiden ekosyysteemien sotaan, johon Nokia käy Microsoftin kanssa päävastustajinaan Apple ja Google.

Sotaan marssitaan toimitusjohtaja Stephen Elopin opein, mutta taustatukena on hallitus ja etenkin sen uudeksi puheenjohtajaksi valittava Risto Siilasmaa.

Alle viisikymppinen F-Secure -tietoturvayhtiön perustaja ja pääomistaja on ollut Nokian hallituksen jäsen vuodesta 2008 eli hän on nähnyt läheltä oikeastaan vain yhtiön syöksyn huipulta alas.

Hän on ollut myös sorvaamassa uutta strategiaa hallituksessa ja tietää, että Nokian maailmankuulun soittoääneen suosio on kiinni Microsoft-yhteistyössä - ja itse asiassa vain siinä.

Siilasmaan tehtävä on avata Nokian yhtiökokous vuoden kuluttua. Moni kysyy jo nyt: Onko mitä avata?

Nokialla edessä hintasota

Nokian on ryhdyttävä hintasotaan pelastaakseen osuutensa Aasian markkinoilla, arvioi Yhdysvalloista Nokiaa pitkään seurannut analyytikko, matkaviestintäyhtiö Alekstran varatoimitusjohtaja Tero Kuittinen. Nokian puhelimista ei enää olla valmiita maksamaan kalliimpaa hintaa kuin aasialaisista.

- Viime vuosina kuluttajat kehittyvillä markkinoilla ovat olleet halukkaita maksamaan parikymmnentä dollaria kalliimpaa hintaa Nokian halvoista puhelimista kuin halvoista aasialaisista puhelimista, mutta nyt näyttää kyllä siltä, että Nokian on ryhdyttävä agressiivisempaan hintakilpailuun kesäkvartaalien aikana, sanoo Kuittinen.