Kuvagalleria: Turun juutalainen synagoga

Turun juutalaisen seurakunnan synagoga-rakennus vihittiin käyttöön 5. toukokuuta 1912. Ennen oman rakennuksen valmistumista seurakunta oli pitänyt jumalanpalveluksia ja muita tilaisuuksiaan mm. Turun linnassa.

synagogat
Synagogan pääsali.
Synagogan pääsali.Yle / Jouni Koutonen

Tuureporinkadun ja Brahenkadun kulmauksessa omaleimaisuudellaan erottuva rakennus on sekoitus useasta eri rakennustyylistä. Ulkoasu on lähinnä art noveau'ta ja sisätilat jugendia. Alunperin synagoga piti rakentaa puusta, mutta koska Helsinkiin kuusi vuotta aiemmin valmistunut rakennus tehtiin kivestä, ei Turussa haluttu jäädä huonommiksi.

Seurakunnan resursseihin nähden kallis rakennus nousi monien mutkien jälkeen lahjoitusvaroin aikakaudelle tyypilliseen mesenaatti-henkeen. Turun kaupunki osoitti avomielisyyttä lahjoittamalla tontin seurakunnalle, jota ei virallisesti edes ollut olemassa. Tosin aluekin oli tuohon aikaan lähinnä laitakaupunkia.

Ulkokuva Turun juutalaisesta seurakunnasta
Jouni Koutonen / Yle
Kymmenen käskyä.
Kymmenen käskyä.Yle / Jouni Koutonen
Synagoga on sanana kreikkalaista perua, muta rakennuksesta käytetään myös saksalaistaustaista shul-nimitystä. Tomer Huhtamäen mukaan se korostaa oppimispyrkimystä.
Synagoga on sanana kreikkalaista perua, muta rakennuksesta käytetään myös saksalaistaustaista shul-nimitystä. Tomer Huhtamäen mukaan se korostaa oppimispyrkimystä.Yle / Jouni Koutonen
Leijonat vartioivat toorakaapin kätkemiä opetuksia.
Leijonat vartioivat toorakaapin kätkemiä opetuksia.Yle / Jouni Koutonen
Puheenjohtaja Tomer Huhtamäki avaa toora-kaapin.
Puheenjohtaja Tomer Huhtamäki avaa toora-kaapin.Yle / Jouni Koutonen
Kuvassa Turun juutalaisen seurakunnan synagogassa oleva toora-käärö
Toora-käärö.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalaisen seurakunnan synagogan seinällä on rabbien kuvat.
Turun juutalaisen seurakunnan synagogan seinällä on rabbien kuvat.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäki synagogan pääsalissa.
Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäki synagogan pääsalissa.Yle / Jouni Koutonen
Kuvassa synagogan pääsalin esineitä.
Synagogan pääsalin esineitä.Yle / Jouni Koutonen
Synagogan pääsali.
Synagogan pääsali.Yle / Jouni Koutonen
Synagogan pääsalin seinäkirjoitus.
Synagogan pääsalin seinäkirjoitus.Yle / Jouni Koutonen
Lakitaulut, kymmenen käskyä.
Lakitaulut, kymmenen käskyä. Yle / Jouni Koutonen
Pääsalin kattokruunu.
Pääsalin kattokruunu.Yle / Jouni Koutonen
Palvelus synagogan pääsalissa.
Palvelus synagogan pääsalissa.Yle / Jouni Koutonen
Talvi- ja jatkosodissa kaatui 23 Suomen juutalaista. Yhteisön kokoon suhteutettuna kaatuneiden määrä on suurin Suomen kirkkokunnista.
Talvi- ja jatkosodissa kaatui 23 Suomen juutalaista. Yhteisön kokoon suhteutettuna kaatuneiden määrä on suurin Suomen kirkkokunnista.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalainen seurakunta synagoga palkintokaappi.
Palkintokaappi.Yle / Jouni Koutonen
Elias Katz voitti hopeamitalin 3000 metrin estejuoksussa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924.
Elias Katz voitti hopeamitalin 3000 metrin estejuoksussa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalainen seurakunta synagoga ovilasit
Synagogan ovilasit.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalainen seurakunta synagoga menora
Menora.Yle / Jouni Koutonen
Turun juutalainen seurakunta synagoga 1927
Turun juutalaisen seurakunnan synagogan kuva vuodelta 1927. Alue oli lähinnä laitakaupunkia tuolloin.Yle / Jouni Koutonen
Piirros synagogasta.
Piirros synagogasta.Yle / Jouni Koutonen
Presidentti Sauli Niinistö puhuu Turun juutalaisessa synagogassa.
Presidentti Sauli Niinistö puhui Turun juutalaisessa synagogassa.
Presidentti Sauli Niinistö puhuu Turun juutalaisen synagogan pääsalissa.