Lisää rahaa tarvitaan

Kainuun sosiaali- ja terveyspalveluiden säästökohteita etsitään nyt jotain muustakin kuin lomautuksista.

lomautus
Lääkäri tutkii potilaan kättä.
Yle

Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialalle tarvitaan lisätalousarvio, myöntää hallintojohtaja Kalevi Yliniemi. Vielä ei kuitenkaan tiedetä sitä, kuinka paljon lisärahaa budjettiin tarvitaan.

Arviot liikkuvat 11 miljoonan euron tienoilla. Tämän kuun aikana käydään läpi, mistä kohteista sosiaali- ja terveyspalveluissa voidaan säästää. Säästötoimet tehdään kuitenkin ilman, että kainuulaisten terveys- ja sosiaalinen hyvinvointi heikkenee, sanoo hallintojohtaja Yliniemi.

- Avainkysymykset ovat siinä, että saadaanko riittävästi muilla keinoin säästöjä aikaan ja tarvitaanko sitten lomautuksia. Nythän lomautukset ovat viimeinen keino ja mieluummin halutaan kaikkea muuta kuin lomautusta. Keskitetään lomia ja muita vastaavia yhteen kasaan niin, että voidaan toimintaa jopa supistaa.

Supistuksilla Yliniemi tarkoittaa muun muassa sulkuja, joita on ollut aiempinakin vuosina etenkin kesäaikaan. Nyt on harkinnan alla, otetaanko sulkuja käyttöön myös joulun ja uudenvuoden välillä sekä koululaisten syysloma-ajankohtana.