The Raid: Redemption tuo mieleen tasohyppelypelit

Jossain päin kuuman kostean Jakartan slummeja sijaitsee 30-kerroksinen, ränsistynyt pilvenpiirtäjä. Talo ei ole mikä tahansa vuokrakasarmi. Sen omistaa ja sitä ylläpitää paikallinen huumekuningas, jonka vuokralaisina on joukko maan vaarallisimpia rikollisia.

kulttuuri
Kuva elokuvasta The Raid - Redemption.
Kuva elokuvasta The Raid - Redemption.Future Film
Tähtiä.

Poliisin erikoisjoukkojen on määrä tunkeutua tuohon linnoitusmaiseen rakennukseen ja toimittaa sen omistaja oikeuden eteen. Joku on kuitenkin ilmiantanut poliisien aikeet ja he huomaavat jumittuneensa talon kuudenteen kerrokseen. Ainoa tapa selvitä ulos on ryhtyä taisteluun ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan.

The Raid: Redemption on melkoinen elokuvaharvinaisuus. Vai koska olette viimeksi nähneet suomalaisilla valkokankailla indonesialaisen elokuvan. Tämän harvinaisuuden on ohjannut ja käsikirjoittanut walesilaissyntyinen Gareth Evans. Ikänsä taistelulaji-elokuvia kuulemma fanittanut Evans päätyi aikoinaan Indonesiaan tekemään dokumenttia sikäläisestä taistelulajista Silatista. Kuvauksissa Evans tutustui lajia harrastavaan Iko Uwaisiin, jonka sulaviin liikkeisiin ihastui. Miehet ovat nyt tehneet yhdessä kaksi elokuvaa ja molempien ura on lähdössä kovaan nousukiitoon.

Elokuvan hiukan rakeinen, suttuisen oloinen ulkonäkö ja käsivarakuvaus tukevat mainiosti toimintakohtauksiin haettua autenttisuuden tuntua. Rakenteeltaan, tämä vauhdikkaasti etenevä elokuva tuo mieleen tasohyppelypelit. Kuten peleissä saavat myös elokuvan henkilöt yhden tehtävän eli tappelun suoritettuaan levähtää hetken ennen seuraavan vihulaisen kohtaamista. Näiden lepohetkien aikana elokuvassa kuljetetaan tarinan todella ohuita juonentynkiä. Näitä ovat mm. poliisin korruptio, lain eripuolille ajautuneet veljekset sekä pahisten ja hyvisten väliset suhteet. Tämä kaikki on kuitenkin täysin alisteista elokuvan kieltämättä räjähtävän tehokkaasti toteutetuille toimintakohtauksille, joissa miehet hakkaavat toisiansa veriseksi massaksi.

Koska The Raid: Redemption on saavuttanut lajityypin harrastajien keskuudessa suuren suosion, ollaan siitä tekemässä myös englanninkielistä versiota ja lisäksi elokuvaan on suunnitteilla peräti kaksi jatko-osaa.

Lähteet: Yle Uutiset / Esko Rautakorpi