Vogue häätää liian laihat ja nuoret

Maailman johtava muotilehti Vogue on päättänyt käyttää jatkossa muotikuvissaan ainoastaan yli 16-vuotiaita, terveitä malleja. Suomalaisen mallitoimiston johtajan mukaan mallien välinen kilpailu on johtanut ääri-ilmiöihin.

kulttuuri
Isabelle Caro.
Anoreksiaa sairastanut ranskalainen malli ja näyttelijä Isabelle Caro esiintyi vuonna 2007 paljon kohua herättäneessä kampanjassa, jolla yritettiin taistella syömishäiriöitä vastaan. Caro kuoli anoreksiaan vuonna 2010.RAI

Kukaan ei ole liian laiha, tuntuu olevan muotimaailman viesti valokuva- ja näytösmalleina työskenteleville ja alalle pyrkiville nuorille naisille. Maailmalla 1980-90-lukujen taitteessa alkanut ns. supermallibuumi käynnisti mallimarkkinoilla kilpailun, jonka seurauksena lavalle ja kuviin haluttiin yhä hoikempia ja nuorempia malleja. Kohtuuton laihuuden ihannointi houkuttaa nuoria mallimaailmaan pyrkiviä naisia rajoittamaan syömistään liikaa. Monet sairastuvat anoreksiaan, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Nyt Vogue-lehti julistaa, ettei aio, ainakaan tietoisesti, tehdä kuvauksia alle 16-vuotiaiden ja syömishäiriöisten mallien kanssa, kertoo uutistoimisto AFP.

Suomalaisen mallitoimisto Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman kertoo tulleensa hiukan skeptiseksi laihuutta vastustaville julistuksille. Toisaalta hän arvelee, että nyt olisi hyvä hetki irtautua laihuuden ylenmääräisestä ihannoinnista.

Laihuuden ihannointi ei koske vain mallimaailmaa. - Laila Snellman

- Usein talouden taantumat, lamat ja muut yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat muotimaailmaan niin, että alalle tulee jokin suuri muutos. Ehkä se nyt on tämä, pohtii Snellman.

- Ne varakkaat naiset, joilla on varaa huippusuunnittelijoiden uniikkivaatteisiin, ovat itse usein iäkkäitä. Ehkä heitä on alkanut ärsyttää heille vaatteita esittelevät, liian nuoret tai sairaalloisen laihat mallit.

Kilpailu catwalkeilla johti ääri-ilmiöihin

Snellmanin mukaan ratkaiseva käänne laihuuden yli-ihannointiin tapahtui 1990-luvulla.

- Kilpailu markkinoilla koveni. Brasiliasta virtasi upeita bikinimalleja. Itä-Euroopan maat avautuivat ja sieltä tuli pitkiä ja hoikkia naisia. Samaan aikaan myös Hollywoodissa kaikki näyttelijät alkoivat yhtäkkiä laihduttaa. Laihuuden ihannointi ei koske siis vain mallimaailmaa.

Laihojen ja nuorien mallien ja filmitähtien on katsottu levittävän vääränlaista kehonkuvaa tytöille ja naisille. Suomessa anoreksiaan sairastuu arviolta 1% 12-24-vuotiaista tytöistä. Laihdutus ja anoreksia ovat yhä enenevässä määrin myös miesten ongelma. Sairausjakso kestää pääsääntöisesti useita vuosia ja parantuneillakin syömättömyyden vaikutukset kehossa voivat tuntua elämän loppuun saakka mm. luiden haurastumisena.

Suomalaisissa muotikuvissa terveitä malleja

Suomessa laihat mallit eivät ole olleet yhtä suuri ongelma kuin laajemmilla Euroopan ja Amerikan markkinoilla.

- Meillä vaatekokokin on paljon suurempi kuin muualla. Asiakkaamme eivät siksi edes halua ylilaihoja malleja, kertoo toimitusjohtaja Snellman.

- Toisaalta suomalaisen maun mukaiset mallit eivät sitten olekaan menestyneet maailmalla!

Snellman muistuttaa kuitenkin, että laihoja mallit ovat olleet aina.

- Vaate pääsee paremmin esille, jos malli on pitkä ja hoikka, eikä hänessä ole häiritseviä ulokkeita, määrittelee Snellman.

Muotimaailman vastaisku ei ole ottanut onnistuakseen

Muotimaailma alkoi reagoida laihoihin malleihin jo 1990-luvun loppupuolella, mutta julistuksista ja valistuksesta huolimatta asiaan ei tullut muutosta.

Nyt Vogue-lehti pyrkii julistuksensa mukaan olemaan terveen kehonkuvan lähettiläs. Lehti aikoo järjestää nuorille malleille koulutusta, jossa kokeneemmat virkasisaret kertovat laihdutuksen vaaroista. Vogue lupaa myös taata malleille paremmat takahuoneolosuhteet, tarjota näytöksissään työskenteleville terveellisiä välipaloja ja parempia työoloja. Niin ikään Vogue julistaa viestivänsä muotisuunnittelijoille, että kuvauksiin ei kannata toimittaa epärealistisen pieniä mallikappaleita.

Lähteet: AFP