1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luomutuotteet

Luomutuotteiden kysyntä kasvaa tasaisesti

Jyväskylässä toimiva ekokauppa Ekolo muuttaa tällä viikolla uusiin tiloihin. Samalla on tarkoitus laajentaa kaupan valikoimaa.

luomutuotteet
Luomuelintarvikkeita.
Markettien luomutuotevalikoima kasvaa vuosittain. Kaupanhyllyiltä löytyy lähes jokaisesta peruselintarvikkeesta luomuversio.Kalle Niskala / Yle

Luomu- ja ekotuotteiden kysyntä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Jyväskylässä toimivasta ekokauppa Ekolosta kerrotaan, että eniten ostetaan peruselintarvikkeita.

- Peruselintarvikkeita ja päivittäisruokia menee eniten. Toisena tulevat tällaiset erikoiset terveystuotteet ja ravintolisänomaiset superfoodit, kertoo myyjä Marja-Liisa Lähteinen.

Myydyin yksittäinen tuoteryhmä ovat pähkinät ja kuivahedelmät.

- Monelle luomu merkitsee myös hieman eettisempää tuotantoa, ja sitä luomutuotanto usein myös on. Luomutuotanto on yleensä pienimuotoisempaa ja tuottajat tuntevat viljelijät henkilökohtaisesti, Lähteinen kertoo.

Ekolo on tällä viikolla muuttamassa Kauppakadulta uusiin tiloihin Jyväskeskukseen vanhan vuokrasopimuksen umpeuduttua. Uusissa tiloissa on enemmän myymälätilaa, joten Ekolon suunnitelmissa on laajentaa valikoimaa. Lähteinen kertoo, että toisinaan asiakkaat esittävät toivomuksia uusista tuotteista.

-Lisäksi seuraamme tavarantoimittajien listoja ja pyrimme löytämään uusia tavarantoimittajia.

Lue seuraavaksi