1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Nato: Ohjuskilpi ei uhkaa Venäjää

Naton pääsihteeri rauhoittelee Naton ohjuskilvestä tuohtunutta Venäjää. Venäjän puheet kovenivat torstaina.

Päivitetty versio keskimatkan Shahab-3 -ohjuksesta laukaistiin osana Iranin sotaharjoituksia salaisessa paikassa 28. kesäkuuta. Kuva: EPA

Läntisen sotilasliiton Naton pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan Venäjä uhkaus ensi-iskusta Naton ohjuskilpeä vastaan on perusteeton. Naton uudesta järjestelmästä ei ole uhkaa Venäjän turvallisuudelle, vaan päinvastoin, Rasmussen vakuuttaa.

Venäjä on pitkään epäillyt, että ohjuskilpi, jolla Nato sanoo suojaavansa Eurooppaa Iranin mahdolliselta iskulta, syö Venäjän ydinpuolustusta. Torstaina Venäjän sotilasjohto kovensi puheitaan ja sanoi, että Venäjä voi joutua tekemään ensi-iskun kilpeä vastaan. 

Yhteistyökumppaneina venäläiset voisivat todeta omin silmin, ettei ohjuskilpi ole suunnattu heitä vastaan.

Anders Fogh Rasmussen

Rasmussenin mukaan järjestelmä on puolustuksellinen eikä siitä ole edes teknisesti uhkaamaan Venäjää. Myöskään poliittisesti Natolla ei ole mitään halua hyökätä Venäjälle, Rasmussen sanoo. Hän muistuttaa myös 15 vuotta sitten allekirjoitetusta sopimuksesta, jossa Nato ja Venäjä sitoutuvat olemaan käyttämättä voimaa toisiaan vastaan.

Hänen mukaansa Natolla ja Venäjällä on yhteiset puolustukselliset tavoitteet. Nato on pyytänyt Venäjää osallistumaan ohjustorjuntajärjestelmään; silloin venäläiset voisivat todeta omin silmin, ettei se ole suunnattu heitä vastaan, Rasmussen sanoo.

Turkkiin, Puolaan ja Romaniaan sijoitettavan järjestelmän on määrä valmistua neljässä vaiheessa noin vuoteen 2020 mennessä. Venäjää hiertää ennen muuta Puolaan sijoitettava viimeinen vaihe. Venäjän mukaan Nato pystyy näistä asemistaan ampumaan alas Venäjän mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia.