1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Itsetunto kohoaa koulun kykyjuhlassa

Kouluissa järjestettävät kykykisat ja -juhlat vahvistavat koululaisten itsetuntoa. Kykytapahtumat lisäävät asiantuntijan mukaan myös yhteisöllisyyttä kouluissa.

Helsingin Puistolan ala-asteen kykyjuhlassa esiintyivät koulun omat lahjakkuudet. Estradilla nähtiin voimistelua, tanssia, musiikkia. Koululaiset olivat saaneet itse suunnitella ja valmistella esityksensä.

-Soitimme Purple Hazen,  Jimi Hendrixin musiikkia. Se on niin hyvää musiikkia, tosi rytmikästä. Mahtavaa, hehkutti kuudesluokkalainen Tomas Koskelainen.

Televisiosta esimerkkinsä saaneita kykykilpailuja järjestetään kouluissa eri puolilla Suomea. Opetusalan asiantuntijoiden mukaan tapahtumat antavat onnistumisen iloa koululaisille.

- Se, että he pääsevät esittämään koko koululle, on onnistumisen kokemus monelle.  Se on huikea itsetunnon kohotuksen paikka. Nämä tilaisuudet tehdään sellaisiksi, että siellä kannustetaan kaikkia ja jokainen esittäjä saa onnistumisen kokemuksen. Se on se iso asia, pohtii Puistolan ala-asteen rehtori Teemu Lappalainen.

Lapsille ei saa aiheutua stressiä

Helsingin yliopiston kasvatustieteiden professori Kristiina Kumpulainen on ilahtunut ilmiöstä.

- Tämä voi vahvistaa itsetuntoa monella tavalla. Lapset voivat näyttää osaamistaan eri tavalla, joka ei välttämättä aina ilmene perinteisten oppiaineiden opiskelussa. Haluaisin myös korostaa yhteisöllisyyden merkitystä tällaisten tapahtumien rakentamisessa, Kumpulainen sanoo.

- Tänä päivänä me korostamme todella paljon luovuutta, taiteellista ilmaisua ja tämäntyyppiset tapahtumat ovat avanneet kouluille uusia pedagogisia välineitä tuoda lasta ja lasten osaamista esille.

Professori kuitenkin muistuttaa, että kykytapahtumien järjestäminen vaatii opettajilta pedagogista taitoa. Lapsille ei saa aiheutua esiintymisestä stressiä.

"Palkkio kovasta työstä"

Puistolan ala-asteella esiintyjiä ei asetettu paremmuusjärjestykseen. Jokainen esitys sai yleisöltä rehevät aplodit.

-On kiva päästä esittämään, jos on harjoitellut. Esiintyminen on vähän kuin palkkio kovasta työstä, summasi tokaluokkalainen Reetta Kylmälä oboe-esityksensä jälkeen.