RoPS:n vuoro kurittaa hämeenlinnalaisia

Vaikka valkopaitojen peli parani sarja – avauksesta, ei se riittänyt lähellekään voittoa lauantaina Kaurialassa pelatussa Ykkösen kamppailussa. Sarjapisteet matkasivat ansaitusti napapiirille, loppulukemin 0 – 2 (0-1).

Rovaniemen Palloseura
Maalivahti torjuu pallon.
Yle / Ari Lahti

2000-luvulla ns. hissijoukkueen maineen saanut Rovaniemen Palloseura oli odotetun vahva lauantaina Kaurialassa pelatussa Ykkösen ottelun avausjaksolla. Vajaassa 10 minuutissa, vierailla oli ollut jo 3 kulmapotkua ja muutenkin peli pyöri kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Vartin kohdalla RoPS toimitti pallon kertaalleen jo kotijoukkueen maaliin, mutta hyvin sijoittunut linjatuomari ei tilannetta maaliksi liputtanut.

Reilun puolentunnin pelin jälkeen (34’) vieraiden nopean vastahyökkäyksen käynnisti loistavalla pystysyötöllä Aleksander Kokko. Meksikolaiskärki Jose Manuel Rivera ei erehtynyt, vaan laukoi pallon FC Hämeenlinnan maalin takanurkkaan ohi Ville Kalervon, joissa numeroissa poistuttiin myös tauolle.

Toinen jakso tasaisempaa

Toisella jaksolla kotijoukkue FC Hämeenlinnan palaaminen parani hivenen, mutta ottelua kuitenkin jatkettiin vieraiden komennossa. Tästä kertoo myös se, ettei kotijoukkue saanut aikaiseksi koko ottelussa kuin yhden laukauksen kohti vierasmaalia, 77 minuutin kohdalla. Vastaavasti vieraiden Emenike Mbachu oli vasemmalla laidalla ainainen riesa hämeenlinnalaisille.

Nigerialaishyökkääjä Mbachu kruunasi lopulta loistopelinsä viemällä vieraat hienon yksilösuorituksen päätteeksi 2 – 0 johtoon, kun ottelun varsinaista peliaikaa oli jäljellä reilut 3 minuuttia. Lopulta reilun 90 minuutin pelin jälkeen, 442 maksanutta katsojaa sai todeta sarjapisteiden lähtevän täysin oikeaan osoitteeseen.

RoPS puolusti kurinalaisesti

Kotijoukkueen päävalmentaja Jussi Lempinen ei halunnut tappiosta huolimatta omiaan syytellä.

Silloin kun taistellaan ja häviät paremmalle, ei siinä silloin mitään

Jussi Lempinen

– Tehtiin ainakin peli ja saimme ilmeen taistelevaksi. Silloin kun taistellaan ja häviät paremmalle, ei siinä silloin mitään. RoPS puolusti erittäin hyvin ja meidän oli vaikea päästä jopa laukaisupaikoille.

Vieraiden päävalmentaja Kari Virtanen myönsi matkan Hämeenlinnaan olleen raskas. Myös ensimmäinen peli pehmeällä nurmella tuotti hivenen ongelmia.

– Joukkueessa on paljon ns. taiteilijoita, mutta tänään kaikki puolustivat erittäin hyvin. Pystyttiin pitämään kotijoukkue poissa maalipaikoista, joten kokonaisilmeeseen olen erittäin tyytyväinen. Meidän materiaali on erittäin kapea, mikä vaikeuttaa jo hyvien harjoitustenkin pitämistä. Toivotaan parempaa.

RoPS nousi voiton turvin Ykkösen kärkeen ja FC Hämeenlinna jatkaa viimeisenä. Tulevana lauantaina RoPS kohtaa PK-35:den Vantaalla ja hämeenlinnalaiset matkustavat vastaavasti viikon kuluttua sunnuntaina Kotkaan.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus