Hyppää sisältöön

Meri Valkama: Samanmieliset tuhoavat keskustelun

Potero on turvallinen paikka, oma yksityinen foorumi, jota eivät erimieliset moderoi.

Meri Valkama. Kuva: Heikki Valkama.

Ajauduin keskelle kasvatusaiheista väittelyä. Tuttavani oli yhtä mieltä, minä toista. Noin tunnin keskustelun aikana yritimme saada toisemme ymmärtämään omat näkökulmamme – laihoin tuloksin.

Kun keskustelu läheni loppuaan, tuttava heitti ilmaan vielä yhden argumentin. Hän kertoi puhuneensa samasta lastenkasvatukseen liittyvästä kysymyksestä kahden perheenjäsenensä kanssa. Nämä olivat samaa mieltä hänen kanssaan eivätkä voineet ymmärtää, että joku muu ajatteli toisin.

On toki mahdollista, että kaikista esittämistämme perusteluista tämä viimeisin oli olennaisin osoitus siitä, että väärässä olin minä ja oikeassa tuttavani. Että jos kerran useat ihmiset olivat samaa mieltä, minun mielipiteeni vain yksinkertaisesti täytyi olla typerä ja huono. Minusta keskustelukumppanini kommentissa oli kuitenkin jotakin yhteiskunnallisesti hyvin tuttua.

Vuonna 2008, vain muutama päivä Kauhajoen kouluampumisten jälkeen Turun Sanomat julkaisi jutun otsikolla ”Samanmieliset lietsoivat äärimmäiseen väkivaltaan”. Artikkeliin oli haastateltu Tampereen yliopiston Naistutkimuksen laitoksen tutkijaa Arto Jokista.

Jutussa Jokinen totesi, etteivät kouluammuskelut Suomessa olisi tulleet mahdollisiksi, ellei internetiin olisi muodostunut äärimmäistä väkivaltaa ihannoivia ja ihmisvihaa julistavia alakulttuureja.

Ihminen on laumaeläin, jolle luonteenomaista on hakea ajatuksilleen tukea muilta samalla tavalla ajattelevilta.

”Samanmielisten joukkoon kuuluminen on vahvistanut häiriintyneiden nuorten ajatusta ryhtyä veritekoon”, hän sanoi.

Teoria samanmielisyydestä on epäilemättä napakymppi. Ihminen on laumaeläin, jolle luonteenomaista on hakea ajatuksilleen tukea muilta samalla tavalla ajattelevilta. Kun ihminen kokee tulleensa loukatuksi tai uhatuksi, on todennäköisempää, että hän pyrkii löytämään omaa mielipidettään tukevia ajatuksia sen sijaan, että kääntyisi eri tavalla ajattelevien puoleen.

Oikeastaan tähän toimintamalliin perustuu puoli yhteiskuntaamme. Samanmielisyyden synnyttämä joukkovoima on suuri syy esimerkiksi tasa-arvojärjestöjen, puoluelehtien, uskonlahkojen, rasismin, homofobian ja lukuisten ideologioiden syntymiseen. Osa ilmentymistä lisää yhteistä hyvää, osan vaikutus on päinvastainen.

Lukuisia kertoja olen ihmetellyt, mistä Jussi Halla-aho ammentaa itsevarmuutensa. Vaikka media viskoisi mätiä kananmunia ja yleisö koirankakkaa, Halla-aho ei ole kertaakaan näyttänyt horjuvan vahvasti paheksutuissa mielipiteissään.

Ihannoiva yhteisö, suuri tai pieni, pönkittää mielipiteitä ja antaa voimaa vastustaa ”vääriä” näkemyksiä.

Mutta oikeastaan: miksi horjuisikaan! Kun kymmenet, sadat, jopa tuhannet ihmiset hurraavat miehen ajatuksille ja todistavat rajattoman ihailunsa äänestämällä tämän eduskuntaan, tilanne ei ole varsinaisesti otollinen oman näkemyksen tarkistamiseen.

Ihannoiva yhteisö, suuri tai pieni, pönkittää mielipiteitä ja antaa voimaa vastustaa ”vääriä” näkemyksiä. Ihannoiva yhteisö antaa oikeutuksen olla kuuntelematta muita ja linnoittautua omaan poteroon – oli se sitten yhden asian ympärille perustettu keskustelupalsta, uskonlahko tai oman perheen keittiönpöytä.

Potero on turvallinen paikka, oma yksityinen foorumi, jota eivät erimieliset moderoi. Surullista kyllä, sinne sukeltaminen on aina kuolinisku rakentavalle keskustelulle.

Joitain päiviä sen jälkeen, kun olin kiistellyt kasvatusasioista tuttavani kanssa, tapasin ystäväni. Kerroin hänelle keskustelusta, omasta näkemyksestäni sekä siitä, mitä mieltä tuttavani oli ollut. Ystäväni reaktio ei yllättänyt. ”Siis miten kukaan voi ajatella noin?” hän puuskahti ja oli aidosti pöyristynyt.

En kiistä: Samanmielisyys tuntuu hyvältä, lämmittää mieltä ja lievittää erimielisyyden aiheuttamaa levottomuutta. Parhaimmillaan se saa aikaan voitonriemua ja vahvan kaikkivoipaisuuden tunteen.

Mutta saako se ymmärtämään vastapuolta? Kehittääkö se empatiakykyä, saako se kunnioittamaan erilaisuutta, synnyttääkö se älyllistä dialogia? Ja mikä tärkeintä: lisääkö se sopuisan yhteiselon edellytyksiä?

Vastaus tuskin synnyttää suurta erimielisyyttä.

Meri Valkama
Kirjoittaja on Journalisti-lehden toimittaja