Bulgaria narautti jättilastin kokaiinia

66 pakettiin jaettu huumelasti painoi 67 kilogrammaa. Puimuriin kätketty kokaiini oli matkalla Argentiinasta Hollantiin. Se oli kulkenut jo Antwerpenin, Istanbulin ja Varnan läpi ennen paljastumistaan pohjoisbulgarialaisessa Rusessa.

Ulkomaat

Bulgariassa viranomaiset ovat onnistuneet paljastamaan kymmenien miljoonien eurojen arvoisen kokaiinin salakuljetusyrityksen. Hollantiin oli matkalla 67 kilogrammaa kokaiinia. Lastin arvo on noin 50 miljoonaa euroa.

Löytö tehtiin Tonavan varrella Rusen kaupungissa. Huumelasti oli jaettu 66 pakettiin, jotka oli kätketty puimuriin rakennettuihin salalokeroihin. Puimuri puolestaan matkasi Mustanmeren rannalta Varnasta lähteneen rahtialuksen kyydissä.

Huumeiden alkuperämaa on Argentiina, ja ne olivat matkanneet huomaamatta jo Antwerpenin, Istanbulin ja Varnan tullien läpi, kertoi Rusen syyttäjä Ognyan Basaboliev BTA-uutistoimistolle. Huumeet huomattiin puimurin tarkastuksessa juuri ennen kuin se olisi lastattu Rotterdamiin matkalla olevaan laivaan.

Bulgaria on pitkään ollut Balkanilta Eurooppaan tulevan heroiinin läpikulkumaa. Yhdysvaltain huumeviranomaisten arvion mukaan myös kokaiinia virtaa enenevässä määrin Bulgarian läpi Euroopan markkinoille.

Lähteet: AFP