Unilelu muistuttaa vanhemman turvasta

Tuntui ihan sikapahalta, kertoo seitsemänvuotias Roosa, kun oma unikaveri Tonttu katosi. Onneksi jännitysnäytelmä sai riemukkaan lopun.

Kotimaa
Roosa Miikkulainen.
Yle / Janne Ahjopalo

Unilelut ovat tärkeitä apulaisia pikkulasten nukuttamisessa. Kasvatusalan asiantuntijoiden mukaan unikaverin rauhoittava vaikutus perustuu siihen, että lelu muistuttaa lasta vanhemman antamasta turvasta. Kaikki lapset eivät kuitenkaan unileluista innostu, eikä tästä ole syytä huolestua.

Ensimmäistä luokkaa käyvän joensuulaisen Roosa Miikkulaisen rakkain unilelu on nimeltään Tonttu ja se on pitkäaikainen kaveri.

- Vauvasta asti ja tää on ihan käsintehty, kertoo Roosa ylpeänä omassa huoneessaan.

Tonttu tutulla paikallaan Roosan sängyssä.
Yle / Janne Ahjopalo

Lapsi valitsee mielitiettynsä pitkälti oman tahtonsa mukaan, mutta joitakin reunaehtoja on hyvälle unilelulle.

- Hyvä unilelu on sellainen, mistä ei pääse ääntä, mikä ei häiritse vanhempien tai toisten lasten unta. Ei mikään mobile esimerkiksi. Se on pehmeä, turvallinen, eikä siitä irtoa pieniä osia, luettelee sairaanhoitaja Mari Viinikainen pikkulapsipsykiatrian vauvaperheyksiköstä.

Tuntui ihan sikapahalta, enkä meinannut saada edes unta.

Roosa Miikkulainen

Unilelu ei ole kaikille välttämätön

Lapset pitävät hyvin erityyppisistä unileluista. Jotkut pärjäävät ilmankin.

- Turvallisuuden tunteen lapsi hankkii itse, että onko se riepu, lelu, ajatus tai liike. Se on lapsen oma valinta, eikä kaikilla välttämättä ole unilelua, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, rauhoittelee psykologi Riitta Laaninen vauvaperheyksiköstä.

Jännitysnäytelmätkään eivät ole vieraita unikavereiden kanssa. Miikkulaisen perheessä etsittiin kadonnutta Tonttua kerran kuvallisen ilmoituksen avulla. Etsintä tuotti onneksi tuloksen.

- Sitten oli 9-vuotias Emilia nähnyt sen ilmoituksen ja löytänyt ihme kyllä sen Tontun ihan tuosta meidän kodin läheltä Pohjoiskadulta. Niin saatiin Tonttu takaisin ja se oli suuri riemu, kertoo Roosan äiti Helena Miikkulainen.

- Tuntui ihan sikapahalta. Mä en meinannut saada edes unta, kertaa Roosa kauhukokemustaan.

Laihtunut Puppa, kolmikymppinen tyyny ja Ruotsiin jäänyt Pomppu

Yle Pohjois-Karjala pyysi tarinoita ja kuvia unikavereista ja niitähän saatiin. Tarinoihin mahtuu elämän kirjoa ja dramaattisia käänteitä.

Maailman ensteks paras kaveri

Romeon 3 v 6 kk ikioma Puppa on seurannut omistajaansa synnytyslaitokselta asti käsi käpälässä ja välillä suussa roikkuen. Sitä myöten mitä Romeo on kasvanut Puppa on laihtunut.

Ei yötä, eikä päiväunta ilman Puppaa. Romeon sanoin: "Maailman ensteks paras kaveri".

Unityyny rauhoittaa isältä tyttärelle

Poikani täyttää kesäkuussa 30 vuotta ja hänelle tämä unityyny oli paras unikaveri. Se oli silloin uusi ja sileä ja kun sitä ei enää tarvittu, se oli nuhjuinen ja päätyi kellariin muistoksi. Kun pojastani tuli isä kolme ja puoli vuotta sitten, kaivoin tämän unityynyn kellarin kätköistä ja pesin, jolloin se muuttui vielä nyhjuisemmaksi täytteiden paakkuuntuessa.

Vein sen pienelle prinsessalleni ja kolmekymmentä vuotta vanha rakas unityyny on ollut joka yö hänelle se paras ja tärkein unikaveri. Se kulkee päivittäin hoitopaikkaan ja on aina matkoilla ja yökyläreissuilla oltava mukana.

Hellyyttävää ajatella, kuinka pieni ja jo rupsahtanut unityyny on ollut osa poikani ja hänen oman tyttärensä elämän alkua.

Pupu jäi laivaan

Sain seitsemänvuotislahjaksi pupun jolla oli älyttömän pitkät korvat naapuriltani ja sain ne aina silmien päälle kun pelkäsin että kaapista tulee hirviö, olin kiintynyt siihen kuin laastariin.

Matkustamme paljon Ruotsiin, ja kerran menimme laivalla ja minä päätin rakentaa majan sänkyyni. Otin kaikki viisi pehmolelua mukaan majaani, ja sitten kun tuli lähtö otin mukaani sieltä neljä, nalle puhin, karhun, hylkeen ja dinosauruksen. Kun olimme autossa ja ajamassa ulos huusin että Pomppu oli jäännyt laivaan! Itkin koko kotimatkan ja en saannut unta moneen päivään, olin silloin kahdeksan.

Olen nyt viisitoista, ja sain viime jouluna parhaalta ystävältäni pupun, se on valkoinen, sillä on pitkät korvat ihan niin kuin Pompulla. Se on tosiaan pienempi, mutta se että minun ystäväni löysi melkein samanlaisen lämmitti sydäntäni. :) nyt se makaa sängylläni ja aina kun menen nukkumaan se muistuttaa siitä että aina pitää tarkistaa kolme kertaa ennen kuin lähtee pois hytistä, ja siitä että vaikka Pomppu jäi sinne hyttiin niin minulle jäi rakas muisto siitä. :)

Silmäkin putosi

En malta olla kertomatta Tipi-pupun historiaa. Keväällä -92 ennenaikaisuusuhkan vuoksi olin vuodelepohoidossa sairaalassa. Äitini toi pääsiäistervehdykseksi pehmopupun sairaalaan. Tuosta pupusta tuli toukokuussa -92 syntyneen poikani unilelu, joka edelleenkin löytyy tyynyn vierestä.

Pupun ”puku” hankautui vuosien saatossa rikki ja ompelin uuden asun pupulle kolmeen kertaan valkoisesta resorikankaasta. Kankaan taas kuluttua puhki, aiemmat riekaleiksi kuluneet kerrokset tulivat esiin. Vuosia sitten joulunvietossa Suomussalmella pupulta hävisi toinen silmä, mutta silmäpuoli pupu oli edelleen rakas. Valkoinen kangas hankautui ajan kuluessa likaisen harmaaksi.

Viime syksynä poikani kirjoitti ylioppilaaksi. Uuden ylioppilaan lahjatoive oli uusi puku pupulle ja vielä kerran pupu sai uuden vaatekerran. Tarjouduin ostamaan sille lasivitriinin, mutta pupu edelleenkin löytyy poikani tyynyn vierestä tai peittojen seasta – Tipi-pupun ikä 20v.