1. yle.fi
  2. Uutiset

Koskennurmeen taloja 900 asukkaalle

Turku lisää tonttitarjontaansa kaupungin pohjoisosassa. Koskennurmen alueelle valtatie yhdeksän tuntumaan lähelle Jäkärlän kaupunginosaa on suunnitteilla omakoti-, rivi- ja paritaloja noin 900 asukkaan tarpeisiin.

kaupungit

Kaikkiaan Paattistenjokilaakson pelto- ja metsämaisemasta muodostuva Koskennurmen kaava-alue on noin 80 hehtaarin laajuinen. Rakennusoikeutta olisi noin 50 000 kerrosneliötä.

Kaavoitusarkkitehti Outi Sarjakoski ylistää miljöön luontoarvoja: lähistöllä sijaitsevasta Pyhtymäen pururadasta jakautuisi laaja polkuverkosto, joka ulottuisi jokirantaan asti.

Palveluissa Koskennurmi tukeutuisi naapurissa sijaitseviin Jäkärlän lähiöön ja Vakiniitun pientaloalueeseen.

- Tästä on tarkoitus muotoutua nauhamainen kaupunginosien sarja, minkä kautta bussireitit voisivat kulkea, visioi Outi Sarjakoski.

Asemakaavatoimisto uskoo kaupungin pohjoisosassa sijaitsevien tonttien vetovoimaan, vaikka etäisyyttä Turun keskustaan kertyy lähes kymmenen kilometriä.

- Kyllä niillä on ollut kysyntää. Viime aikoina omakotirakentaminen on muutenkin ollut suosiossa. Ehkä se johtuu valmistalojen lisääntyneestä tarjonnasta, vakuuttaa Sarjakoski.

Lue seuraavaksi