Seurakunta myy rahapulassa Päivärannan kirkon

Kuopion luterilainen seurakuntayhtymä tasapainottaa talouttaan kirkon myynnillä. Viimeinen jumalanpalvelus järjestetään kesäkuun kymmenes päivä.

kirkkokunnat

Päivärannan kirkko myydään Kuopion kaupungille. Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt myydä kirkon 270 000 eurolla.

Lähes 500 neliön tiloihin sisältyy kirkkosalin lisäksi kahvio, keittiö, kerhotila sekä toimisto. Pihassa on kellotapuli.

Kiinteistön vuosittaiset käyttökulut ovat olleet noin 86 000 euroa, josta henkilöstökulut ovat 28 000 euroa.

Irtaimisto ei kuulu kauppaan. Kirkon urut siirretään Männistön vanhaan kirkkoon, kirkonkellot varastoidaan. Taiteilija Pauno Pohjolaisen teos Keskustelu taivaan asujaimen kanssa saanee paikkansa Pyhän Pietarin kappelista.

Hallintojohtaja Timo Korhosen mukaan sakraalihuoneiston kysyntä on ollut vähäistä. Hintaa alentavia tekijöitä ovat olleet myös kiinteistön 30 vuoden ikä sekä sen sijainti.

- Toimitiloja realisoimalla pyrimme talouden tasapainottamiseen, Korhonen sanoo.

Myyntipäätös annetaan tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle.

Viimeistä jumalanpalvelusta Päivärannan kirkossa vietetään kesäkuun kymmenentenä päivänä.

Kirkkokauppa vaatii vielä Kuopion kaupunginhallituksen hyväksynnän.