1. yle.fi
  2. Uutiset

Pesä Ysit kokosi haastajajoukkueen

Viime kauden joukkueesta lähti kaikkiaan 11 pelaajaa. Uusien pelaajien yhteishengen kasaaminen on kuitenkin sujunut uuden pelinjohtajan mukaan hyvin.

Jukka Mäkinen
PesäYsit - Lapua
YLE

Ysittärien viime vuosien runkopelaajiin kuuluneet kovalyöntiset Marjukka Urpelainen, Henna Kytösalmi ja Susanna Puisto siirtyivät Jyväskylän Kirittäriin. Mielenkiintoinen paluumuuttaja Lappeenrantaan on Sonja Koskinen.

- Koskinen on tällä hetkellä erittäin kovassa kunnossa. Lisäksi saimme riveihin Turusta Iina Lehkosen, Hanni-Mari Ruuskasen Siilinjärveltä, Kati Nykäsen Viinijärveltä ja muita uusia tuttavuuksia, joten meillä on kyllä mielenkiintoinen joukkue, pohtii pelinjohtaja Jukka Mäkinen.

Mustana hevosena kärkeä haastamaan

Pesä Ysit on edellisistä vuosista poiketen hieman erilaisessa roolissa sarjassa. Ennakkoon kovimmat joukkueet ovat Pori, Jyväskylä ja Lapua. Lappeenrannalle sovitellaan haastajan roolia.

- Kun on uusi joukkue ja uusi pelinjohtaja, niin saamme lähteä puhtaalta pöydältä. Me lähdemme sarjaan mustana hevosena ja voi tehdä mitä vaan. Lopussa olemme valmiit haastamaan kaikki joukkueet kovaan taistoon, sanoo Mäkinen.

Pelinjohtaja Jukka Mäkinen valmentaa ensimmäistä kertaa Superpesiksessä. Takana hänellä on pelivuosia ja valmentamista muun muassa Kouvolan Pallonlyöjissä ja Imatran Pallo-Veikoissa.

- Pelinjohtajuus Superissa on mielenkiintoinen ja kova haaste. Toivottavasti tuon tänne seudulle ja joukkueeseen sellaista räväkkyyttä, pohjalaista luonnetta, Mäkinen summaa.

Lue seuraavaksi