1. yle.fi
  2. Uutiset

Helsinkiläiset rohmuavat runopalkinnot

Valtakunnalliset runopalkinnot suosivat helsinkiläisiä runoilijoita ja isoja kustantamoita. Runous on virkeää myös pääkaupungin ulkopuolella, mutta palkintoja siellä saadaan vain Helsingin ulkopuolelta.

kulttuuri

Valtakunnalliset runopalkinnot jaetaan alueellisesti hyvin epätasaisesti, käy ilmi tuoreesta selvityksestä. Vuosina 1990 - 2012 valtakunnallisen runopalkinnon on saanut 46 helsinkiläistä ja vain kaksitoista Helsingin ulkopuolelta tulevaa runoilijaa.

Valtakunnallisista palkinnoista tulee näillä valinnoilla alueellisia.

- Suuri osa ei-helsinkiläisten runoilijoiden saamista palkinnoista on Helsingin ulkopuolisia palkintoja. Helsinkiläiset puolestaan palkitsevat helsinkiläisiä, sanoo selvityksen tehnyt runoilija ja tietokirjailija Tommi Parkko.

Selvitys on osa Parkon valmistelemaa tietokirjaa suomalaisen runouden muutoksesta. Selvitys koskee valtakunnallisia palkintoja.

- Periaatteessa ne ovat valtakunnallisia palkintoja, mutta näillä valinnoilla niistä tulee alueellisia. Ei toki ole olemassa mitään vaatimusta siitä, että palkintojen pitäisi jakautua koko maahan, mutta kyllä tässä on epäsuhta, Parkko sanoo.

Myös pienkustantamot on unohdettu

Alueellinen epätasa-arvo johtuu asiaa tutkineen Parkon mukaan kirjallisuuden kentän keskittymisestä Helsinkiin. Parkon varovaisen arvion mukaan vain noin puolet runoilijoista asuu Helsingin seudulla.

- Toki kirjallisen elämän keskeiset toimijat, kuten suuret kustantajat ja monet runopalkinnot, ovat Helsingissä. Kuitenkin esimerkiksi Turku, Tampere ja Jyväskylä ovat aktiivisia runokaupunkeja, Parkko kertoo.

Nykyisin erittäin vireä runouden pienkustantamojen kenttä unohdetaan sekin Parkon mukaan helposti palkintoja jaettaessa. Selvityksen 58:sta palkinnosta kuusi annettiin pienkustantamon julkaisemalle teokselle tai pienkustantamolle julkaisevalle runoilijalle. Kustantamoista eniten palkintoja, 22 kappaletta, on saanut WSOY.

Runoilijoista eniten palkintoja selvityksen ajalta ovat saaneet Ilpo Tiihonen ja Sirkka Turkka.

Lue seuraavaksi