1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ilmoitus asemiehestä käynnisti näkyvän poliisioperaation Pohjanmaalla

Pohjanmaan hätäkeskukseen iltapäivälllä tulleen ilmoituksen mukaan Mustasaaren Koivulahdessa olisi liikkunut mies aseen tai asetta muistuttavan esineen kanssa. Poliisin mukaan ketään ei kuitenkaan ole uhattu eikä mahdollista asetta käytetty. Poliisi on keskeyttänyt operaation.

Kotimaan uutiset
Poliisiauto ja kaksi poliisia keskustelemassa auton avoimen oven luona.
Hans Holmgren / Yle

Hätäkeskusilmoitus aseen kanssa liikkuneesta miehestä aiheutti isohkon poliisioperaation Koivulahdessa. Klo 15 aikaan iltapäivällä tehdyn hätäkeskusilmoituksen mukaan Koivulahdessa Kielontiellä olisi liikkunut henkilö aseen tai asetta muistuttavan esineen kanssa.

Hälytystä seurasi parin tunnin ajan kestänyt etsintäoperaatio, johon osallistui oli useita poliisipartioita luotiliiveillä ja aseilla varustettuina. Lähiseudun asukkaita kehotettiin välttämään liikkumista alueella etsintöjen helpottamiseksi.

Poliisin mukaan mitään rikollista toimintaa tai normaalista poikkeavaa ei kuitenkaan ole tullut esille.

Poliisipartiot ovat poistuneet paikalta klo 17 jälkeen.

Lue seuraavaksi