Tanssilavat heräävät talviuniltaan

Aktiivisimmat tanssinharrastajat karistivat talven pölyt kannoistaan jo viime viikonloppuna, kun 60 vuotta täyttävällä Syvälahden lavalla Kangasniemellä vietettiin avajaisia.

tanssi
Syvälahden tanssilava Kangasniemellä
Yle Etelä-Savo

Kiinnostus tanssiharrastusta kohtaan tuntuu lisääntyvän koko ajan, sanoo Syvälahden lavan toiminnanjohtaja Reijo Pynnönen. Pynnönen lupailee Syvälahdelle monipuolista juhlakesää: Perinteisten tanssien lisäksi on luvassa tanssilavateatteria, laulu- ja kuplettikilpailuja, koulutustapahtumia, sekä Miss Syvälahti-kilpailut.

Pynnönen uskoo juhlatanssien kiinnostavan sekä suurta yleisöä että lomalaisia. Kangasniemellä sijaitsevalle Syvälahden lavalle odotetaan tänäkin kesänä yli 20 000 kävijää.

- Aktiivinen tanssiväki oli jo viime viikonlopun avajaistansseissa, vaikka lämpömittari oli pakkasen puolella. Ilmalämpöpumppujen avulla lämpö pysyi sisällä, kertoo Reijo Pynnönen.

- Kiinnostus tanssia kohtaan on entisestään lisääntynyt. Tv-ohjelmat ovat varmasti vaikuttaneet tähän. Kaikki ihmiset haluavat ja myös osaavat nykyään tanssia, Tanssitaito on kehittynyt erilaisten tanssiseurojen ja -klubien kautta.

Syvälahdella tanssilavayleisön ikähaitari on 15 - 85 vuoden välillä. Koska lavalla ei ole A-oikeuksia, myös lapset pääsevät vanhempien mukana tansseihin seuraamaan omia idoleitaan. Suurimpia vetonauloja ovat monipuoliset tanssiyhtyeet. Yksittäiset tähdet eivät ole enää niin suuria menestyksiä kuin aikaisemmin. Juhannuksen tähtiesiintyjien uskotaan kuitenkin vetävän yli 3000 ihmistä paikalle.

- Tanssi on parasta mahdollista liikuntaa, hiki tulee huomaamatta ja yleiskunto kohenee. Samalla voi harrastaa sosisaalista kanssakäymistä oman partnerin kanssa, Reijo Pynnönen kannustaa.