Tosielämän rikospaikkatutkinta pärjää vertailussa jännärisarjojen kanssa

Yksittäinen murhamysteeri ei muuta rikospaikkatutkinnan opetuksen sisältöä poliisikoulussa. Tutkinnan tärkein osa on tapauksen tarkka dokumentointi.

Kotimaa
valokuvia Ulvilan surman todistusaineistosta
Poliisi

Yksi dramaattisimmista tilanteista joita poliisi saattaa työssään kohdata, on henkirikos. Ulvilan surma kaikkine käänteineen on nostanut nyt myös rikospaikkatutkinnan keskustelunaiheeksi. Tapauksen ensimmäistä tutkintaa on arvosteltu melko rankastikin puutteelliseksi. Poliiseilla on kuitenkin yhtenäiset toimintaohjeet jotka opitaan poliisikoulussa. Voiko näin suuren kohun saattelema rikos muuttaa opetuksen sisältöä?

- Tällainen yksittäinen tapaus sinällään ei vaikuta. Valmistuville poliiseille tarjoamamme opetus on kuitenkin laadukasta. Tekniikan opetukseen käytetään noin sata tuntia koko koulutuksen aikana eli kahden ja puolen vuoden sisällä, minkä lisäksi käytäntöä opetellaan oikeassa työssä kahdella harjoittelujaksolla, kertoo kriminaalitekniikan opettaja Kari Koppanen Poliisiammattikorkeakoulusta.

Oikeaoppisessa rikospaikkatutkinnassa pätee Sherlock Holmesin klassinen vanha viisaus: mihinkään ei kosketa ennen varsinaista tutkimusta. Rikospaikalla pidetään mahdollisuuksien mukaan tarkasti huolta siitä, ettei jälkiä tuhota.

- Monesti joudutaan esimerkiksi elvytystilanteessa siirtelemään huonekaluja ja muuta. Sen vuoksi ensipartion tekemällä välittömällä dokumentoinnilla on suuri merkitys. Tilanne tallennetaan joko valokuvaamalla tai kirjaamalla, jolloin tiedetään mitä on jouduttu siirtämään, Koppanen sanoo.

Jokainen rikos on ainutlaatuinen

Ensipartion saapuminen paikalle käynnistää tutkintaprosessin. Vaikka toimintaohjeet ovatkin yhtenäiset, voi rikospaikkatutkinta toteutua hyvinkin monilla tavoin, tapauksesta riippuen.

- Mikäli kyseessä on vakava rikos, kutsutaan vaativaa teknistä tutkintaa suorittava tekniikka paikalle. Silloin ensipartion tehtäväksi jää eristää ja suojata alue ja kirjata ylös alustavassa puhuttelussa saatuja tietoja sekä ottaa valokuvia.

Rikospaikkatutkinta kirvoittaa mielikuvitukset lentoon, kiitos televisiosarjojen draamantäytteisten tarinoiden. Totuus ei silti ole kovin kaukana ruudun tapahtumista.

- Kyllähän niissä monesti ne menetelmät ja jopa laitteet ovat samankaltaisia. Menetelmät eivät juurikaan muutu, mennään sitten Eurooppaan tai Amerikkaan. Sarjoissa on kuitenkin aina elokuvan keinot mukana. Siellähän sattuneesta syystä juttu selviää hyvin nopeasti ja erilaisia tietoja saadaan selville nopealla aikataululla, kriminaalitekniikan opettaja Kari Koppanen analysoi.

Näkymättömät todisteet johtavat totuuden jäljille

Oikeassa elämässä rikospaikkatutkinta ei ulkoisesti ole läheskään niin mediaseksikästä kuin mitä jännärisarjojen kaunottaret ja lihaskimput antavat ymmärtää.

- Ei siellä se suojautuminenkaan ole monesti sellaista mitä pitäisi olla rikospaikalle saavuttaessa. Me emme kulje suojaamattomissa kengissä tai vaatteet ja hiukset auki. Tietenkin se näyttäisi hassulta televisiossa, jos kaikilla olisi suojapuvut päällä.

Tosielämän rikospaikkatutkinta pärjää jännittävyyden vertailussa kuitenkin amerikkalaiselle viihteelle. Monesti pieninkin hiukkanen saattaa ratkaista koko mysteerin.

- DNA-tutkimus on edennyt hyvin pitkälle ja tapahtumapaikalle jää lähestulkoon näkymättömiä jälkiä. Kyllä niillä aika iso merkitys on monen jutun selviämiseen tai siihen että päästään tarttumaan jostakin tutkintasuunnasta kiinni, Koppanen summaa.