Kapellimestarioppilaat johtavat kaupunginorkesteria

Joensuun kaupunginorkesteri harjoittelee kolme päivää neljän kapelimestarioppilaan ohjauksessa. Mestarikurssi antaa arvokasta kokemusta niin oppilaille kuin ammattilaisillekin.

kapellimestarit
Atso Almila
YLE / Minna Kaipainen

Joukko kapellimestarioppilaita johtaa tällä viikolla Joensuun kaupunginorkesteria. Jo kolmannen kerran järjestettävä mestarikurssi tuo Joensuuhun neljä Sibelius-Akatemian kansainvälistä kapellimestarioppilasta, jotka harjoittelevat kaupunginorkesterin kanssa kolme päivää. Mukana ovat József Hárs, Jaan Ots, Giancarlo Rizzi ja Heejung Park.

Kurssin ohjaajana toimii Joensuun kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja Atso Almila. Almila sanoo, että kurssin tavoitteena on antaa arvokasta työkokemusta oppilaille, mutta myös orkesteri hyötyy tulevien kapellimestareiden vierailusta.

- Olen kuullut palautetta soittajilta, että on heistä hirveän mukava seurata miten kapellimestareita opetetaan. Orkesterille tulee paljon esimerkiksi alan teknisiä juttuja ilmi ja valkenee esimerkiksi se, miksi jostain kapellimestarista on helppo saada selvää ja toisesta ei. Tällaisella kurssilla asiat valkenee myös soittajille, sanoo Atso Almila.

Yliopistolla kun harjoitellaan, niin sinne voi haahuilla vaikka tenttikirjan kanssa.

Atso Almila

Mestarikurssin harjoituksia voi vapaasti seurata Joensuun Carelia-salissa maanantaista keskiviikkoon. Kurssin päätöskonsertti järjestetään keskiviikkoiltana.

- Yliopistolla kun harjoitellaan, niin sinne saliin voi haahuilla vaikka tenttikirjen kanssa, vihjaa Almila.