Tulvat siirtyvät etelään

Perjantaina pahin tilanne oli Maaninkajärvessä ja Ruokovedessä. Myös Onkivesi nousee edelleen. Kallaveden pinnan ennustetaan kohoavan vielä ainakin 20 senttiä.

Kallavesi
Kevättulvan vuoksi suljettu silta Kiuruveden Remesjoen yllä.
Juhani Forsman / Yle

Tulvat ovat siirtymässä Ylä-Savon vesistöistä etelään Kallavedelle päin. Tämän päivän mittauksissa suhteellisesti suurimmat vedenkorkeudet olivat Maaninkajärvessä ja Ruokovedessä.

Näiden järvien rannoilla on syytä varautua tukkimaan veden reitit kellareihin sekä kiinnittämään laiturit ja veneet huolellisesti.

Ylä-Savossa Kiuruveden pinta on laskenut viime viikosta mutta on yhä huomattavan korkealla. Poroveden juoksutusta pienennettiin jälleen tänä aamuna, koska Onkivesi nousee edelleen.

Iisalmen reitillä veneilykauden piti alkaa tänään mutta tulvien takia kanavat avataan vasta viikon päästä.

Kuopiossa Kallaveden korkeuden ennustetaan nousevan vielä ainakin parikymmentä senttiä.