Jope Ruonansuu tähdittää Taivaan tulia - katso kuvat

Taivaan tulien kolmannen tuotantokauden kuvaukset ovat käynnissä Kemijärvellä. TV2:den suosikkisarja Taivaan Tulia kuvataan koko kesä. Uusi kolmas tuotantokausi alkaa televisiossa lokakuussa 2013.

viihde
Taivaan tulet kuvauksissa
Jope Ruonansuu ja Jukka ToivonenYle / Jorma Korhonen

Imitaattori tunnettu Jope Ruonansuu on innoissaan roolistaan Taivaan tulissa.

-Ihan mahtavalta tuntuu olla mukana tekemässä Taivaan Tulia. Pääsee tekemään tämmöistä legendaarista TV-sarjaa, Jope iloitsee.

Jopen mielestä valmista tekstiä on mukava päästä tekemään.

Ohjaaja Kari Väänänen pyysi karsimaan komediahahmoni kokonaan pois tästä roolista.

Jope Ruonansuu

-TV-draamaa on helkatin kiva tehdä pitkästä aikaa senkin takia että on valmis teksti jonka joku on ajatellu valmiiksi. Omissa hommissa vieroksun valmiita käsikirjoituksia, ne perustuu enempi aina improhommiin, Jope kertoo.

Taivaan tulien ohjaaja Kari Väänänen neuvoi Jopea tarkasti Taivaan tulien roolia varten.

-Omat hahmoni eivät näy Taivaan tulien roolissani millään tavalla. Ohjaaja Kari Väänänen pyysi karsimaan komediahahmoni kokonaan pois tästä roolista, Jope valottaa.