Kotouttamisen haasteisiin vastataan yhteistyöllä

Maahanmuuttajien kotouttamisessa on monia haasteita. Yhtenä haasteena on eri viranomaisten hajanaiseksi jäävä yhteistyö. Vaasassa pyritään löytämään tähän ratkaisuja.

kotouttaminen
YLE/ Mari Latva-Karjanmaa

Viranomaiset ja vapaaehtoistoimijat halutaan tiiviimpään yhteistyöhön maahanmuuttajien kotouttamisessa. Vuosi sitten voimaan tullut kotouttamislaki korostaa kolmannen sektorin roolia asiassa. Käytännössä on kuitenkin niin, että yhteistyö eri tahojen välillä on jäänyt hajanaiseksi.

Vaasassa tilanteen parantamista pohditaan tänään seminaarissa, jossa kuullaan muun muassa miten Tampereella ja Helsingissä on onnistuttu viemään asiaa eteenpäin.

Seminaarissa esitellään esimerkkejä kuntien ja maahanmuuttajajärjestöjen yhteistyöstä. Päivän aikana pohditaan myös minkälaista yhteistyötä viranomaiset ja maahanmuuttajayhdistykset voisivat Pohjanmaalla tehdä.