Sonkajärvi miettii Omatalon omistusosuutta

Talovalmistaja Finndomon toiminnan jatkaja haluaisi, että kunta lisäisi osakekantaansa yhtiössä. Asia tulee kunnan päätettäväksi lähiviikkoina.

Sonkajärvi
Omatalon talotehdas Sonkajärvellä
Toni Pitkänen / Yle

Sonkajärven kunta miettii omistusosuuttaan talotehdas Omatalo Oy:ssä. Omatalo osti Finndomon Sonkajärven talotehtaan liiketoiminnan viime kuussa.

Kauppa vaatii vielä kunnanvaltuuston hyväksynnän. Kunnanjohtaja Simo Mäkinen painottaa, että päällimmäisenä tavoitteena on turvata talotehtaan paikalliset työpaikat.

Mäkinen ei ota vielä kantaa millaisella summalla Sonkajärvi lähtee mukaan Omatalon toimintaan. Asia on valmisteltavana ja tulee päätettäväksi lähiviikkoina.

Omatalo aloitti heti yt-neuvottelut

Aiemmin Sonkajärvi on omistanut talotehtaan osakkeita noin 1,5 miljoonan euron arvolla. Yrityssaneeraukseen hakeutuneesta Finndomosta kunta omisti vajaat viisi prosenttia.

Toiminnan uusi pyörittäjä Omatalo Oy ilmoitti vajaat kaksi viikkoa sitten aloittavansa yt-neuvottelut talotehtaalla. Lomausuhka tai irtisanominen koskee enintään 60 työntekijää. Talotehtaalla on Sonkajärvellä nyt noin 100 työntekijää.