1. yle.fi
  2. Uutiset

Tallinnastakin on nyt Googlen katunäkymät

Viro lisättiin katukarttapalveluun viime yönä, kertoo virolaismedia. Etelänaapurissa kotien ja jalankulkijoiden kuvaus ei nostattanut suurta vastustusta.

Ulkomaat

Viron katunäkymät on viime yönä lisätty Googlen nettikarttapalveluun, uutisoivat virolaislehdet. Muun muassa suomalaisturistien suosimasta Tallinnasta on nyt matkansuunnittelun tueksi saatavissa palvelun kautta valokuvanäkymät kaikkien katujen varsista.

Viro kuvattiin viime kesänä. Sanomalehti Postimeesin haastattelema Googlen edustaja kertoo, ettei kuvausauton ohikulkijoilta tullut kielteistä palautetta. Esimerkiksi Saksassa, missä Google lanseerasi katunäkymäpalvelut vuonna 2010, asukkaat syyttivät yhtiötä vakoilusta ja veivät kuvaamisen oikeuteen.

Myös Suomen katunäkymät julkaistiin Googlen karttasivuilla vuonna 2010.

Lue seuraavaksi