1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. opettajankoulutus

Savonlinnan kampus saa lisärahaa opettajankoulutukseen

Itä-Suomen yliopisto saa opetus- ja kulttuuriministeriöltä kahden miljoonan euron lisärahan opettajankoulutuksen kehittämiseen. Merkittävä osa rahoista tulee Savonlinnan kampukselle, arvioi soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston osastonjohtaja Pertti Väisänen.

opettajankoulutus
YLE / Etelä-Savo

Savonlinnassa aiotaan lisätä lastentarhanopettajien ja kotitalousopettajien aloituspaikkoja, vahvistaa taito- ja taideaineiden profilaatiota, sekä kehittää koulutuksen lisäksi myös tutkimusta.

Itä-Suomen yliopiston filosofinen tiedekunta sopii yliopiston kanssa syksyn aikana siitä, miten rahat tiedekunnan kehittämiseksi käytetään.

Lue seuraavaksi