Aamun lehdet: Mitta alkaa olla täysi Kreikan kanssa

Aamun lehdissä pohditaan Kreikan eroa rahaliitosta. Muiden mitta alkaa olla täysi. Yli 50 prosentin todennäköisyydellä Kreikka lähtee eurosta ja tapahtuu velkojen uudelleenjärjestely, pohtii Kauppalehti.

Kotimaa

Salon Seudun sanomien mukaan kreikkalainen umpisolmu uhkaa tuhota sen vähäisenkin vakauden, jossa euroalue on viime ajat elänyt. Kreikan epätoivoisilta näyttäneet hallitusneuvottelut päätyivät eilen umpikujaan. Edessä ovat nyt uudet parlamenttivaalit. Jos laitavasemmistolainen Syriza saa toisen vaalivoiton, Kreikan umpikuja voi paheta entisestään. Kreikkalaisten peloista kielii se, että sikäläiset sijoittajat kiidättävät pääomiaan ulkomaisiin kohteisiin, kirjoittaa Salon Seudun Sanomat.

Kreikan toinen pelastuspaketti on tosiasiallisesti kaatunut, toteaa puolestaan Kauppalehti. Talouskehitys on ollut ja tulee kriisin keskellä olemaan tuntuvasti heikompaa kuin alun perinkin liian tiukaksi arvioidussa vyönkiristysohjelmassa arvioitiin. Edessä on uusi massiivinen velkasaneeraus riippumatta siitä, jatkaako Kreikka rahaliitossa vai irtoaa se eurosta. Kreikan eurossa pysyminen edellyttäisi sitä, että muut euromaat suostuisivat jatkuvaan tietoiseen tulonsiirtoon unionissa.

Tanskassa kirkko on vielä Norjaa puhtaammin valtionkirkko. Sielläkin on kuitenkin Norjan kaltainen pohdinta käynnissä.

Tomi Karttunen

Kreikkalaiset saattavat sisäpolitiikkansa pyörteissä vielä kuvitella, että jatkuva iltalypsy on mahdollista. Muiden mitta alkaa olla täysi. Selvästi yli 50 prosentin todennäköisyydellä Kreikka lähtee eurosta ja tapahtuu velkojen uudelleenjärjestely, arvioi lehti. Parhaimmillaan Kreikan lähtö johtaa merkittävään ryhdistäytymiseen muissa euromaissa. Näin saadaan ensimmäiset lääkkeet moraalikatoon, kirjoittaa Kauppalehti.

Kreikan kriisi on nostanut viisauden lajeista hellityimmäksi jälkiviisauden, kirjoittaa puolestaan Helsingin Sanomat. Kyllä, olisi pitänyt lähteä suoraan pääomittamaan pankkeja, eikä tukemaan valtioita. Kyllä, yksityisten sijoitusten arvoa olisi pitänyt leikata ajoissa. Vaikka Kreikan kilpailukyvyttömyys, tilastoilla kikkailu ja poliittinen korruptoituneisuus tiedettiin, kriisi räjähti käsiin.

Nyt ollaan valinnan edessä. Vaaleissa kreikkalaiset sanoivat säästöille ei ja ja tulossa olevat uudet vaalit päätynevät samaan lopputulokseen. Vaalien voittaja, äärivasemmistolainen Syriza, pelaa kovaa peliä. Puolue uskoo että euromaat eivät uskalla hätistää Kreikkaa eurosta, joten säästöjä ei tarvitse tehdä. Tilanne on kuitenkin se, että jos Kreikan avustajilla on edes jonkinlainen usko Espanjan säästymiseen tartunnalta, Kreikkaa ei enää säälitä; hana kiinni ja antaa mennä.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa puuttuu puolestaan kaivosteollisuutta koskevaan keskusteluun. Lehden mukaan kaivostoiminnasta ei pidä tehdä yleistä mörköä. Lähtökohtaisesti kaivosten on toimittava tiukasti säädeltynä, eivätkä ne saa saastuttaa ympäristöään. Kaivannaisteollisuus on Suomelle kuitenkin suuri rikkaus. Se on erityisesti pohjoisessa ja itäisessä Suomessa ainoa kasvuala, jonka voi odottaa tuovan työtä ja toimeentuloa.

Suomesta löytyy melkein kaikkea muuta paitsi öljyä ja kaasua. Parasta kaivannaisteollisuudessa on, ettei sitä voi siirtää Kiinaan tai muuallekaan maailmaan, muistuttaa Suomenmaa.