yle.fi-etusivu

Kevään ensimmäinen ukkosrintama tulossa

Kevään ensimmäistä ukkosrintamaa odotetaan keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi Etelä-Suomeen. Sähkönjakelussa on alettu varautua vahinkoihin.

Kotimaa
Ukkosrintama lähestyy.
YLE / Mari Siltanen

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä odotetaan ukkosia Etelä-Suomeen. Torstaina salamoinnin odotetaan leviävän viileän ja lämpimän ilman rajapinnassa pohjoisemmaksi lähinnä maan länsiosiin. Lappiin asti ukkosen ei uskota etenevän.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosrintama Uudeltamaalta kohti Kainuuta. Puuskissa tuuli voi olla yli 15 metriä sekunnissa.

Sähköyhtiö Fortum ilmoittaa varautuvansa ukkosen vuoksi mahdollisiin häiriöihin sähkönjakelussa. Fortum lisää korjaushenkilöstöä maastoon, sähköverkon valvontatiimiin ja asiakaspalveluun. Fortumin käyttöpäällikkö Jari Ahlstedt sanoo, että vaurioihin varaudutaan vaikka ukkosmyrskystä ei odotetakaan kovaa.

- Koska lämpötila on vielä suhteellisen alhainen, ukkonen ei todennäköisesti aiheuta kovin mittavia vaurioita sähköverkkoon, Ahlstedt arvelee.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskausi käynnistyy virallisesti toukokuussa ja ukkoset vilkastuvat keskikesää kohti. Loppukesällä salamointi alkaa vähetä kohti syksyä.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiihto

Jauhojärveltä löytyy ymmärrystä venäläishiihtäjiä koskeneeseen päätökseen

"Ilman muuta näyttöä on vaikea sulkea kilpailuista"

Roy Moore

Alabamalaiset eivät poliitikon ahdisteluepäilyistä hätkähdä: "Meitä eivät muut käske!"

Perheväkivalta

12 naista kuoli parisuhdeväkivallan seurauksena viime vuonna – Näin asiantuntijat puuttuisivat väkivaltaan

Puoli seitsemän

Mikä on hauskin Suomi 100 -tuote? Lähetä meille siitä kuva!