Mladicin oikeudenkäynti jäihin

Bosnian serbiarmeijan komentajan oikeudenkäynti keskeytetään syyttäjien virheiden vuoksi. Syyttäjät ovat jo myöntäneet virheet eivätkä esittäneet vastalausetta oikeudenkäynnin lykkäämiselle.

Ulkomaat
Ratko Mladic Haagissa 16. toukokuuta 2012.
Toussaint Kluiters / EPA

Bosnian serbijarmeijan komentajan Ratko Mladicin oikeudenkäynti on keskeytetty määräämättömäksi ajaksi. Syynä ovat syyttäjien virheet.

YK:n sotarikostuomioistuimen johtava tuomari Alphons Orie päätti lykätä todisteiden esittämistä toistaiseksi, koska syyttäjät ovat tehneet virheitä ilmoittaessaan todisteista puolustusasianajajille. Todisteiden läpikäyminen oli määrä aloittaa myöhemmin tässä kuussa.

Orien mukaan tuomarit selvittävät vielä syyttäjien tekemien virheiden laajuutta ja merkitystä. Orie sanoo, että uusi aloituspäivä yritetään lyödä lukkoon mahdollisimman pian.

Syyttäjät ovat jo myöntäneet virheet eivätkä esittäneet vastalausetta oikeudenkäynnin lykkäämiselle. Mladicin asianajaja on pyytänyt oikeudenkäyntiin puolen vuoden lykkäystä.

Mladicin asianajajat ovat vaatineet oikeudenkäynnin lykkäämistä aiemminkin. Tuolloin syynä oli oikeudenkäyntiä johtavan hollantilaisen Orien puolueellisuus. Puolustuksen mukaan Orien puolueettomuus on kyseenalainen, koska hän on osallistunut oikeudenkäynteihin, joissa on tuomittu Mladicin entisiä alaisia. Myös hänen kansalaisuutensa häiritsee puolustusta.

Oikeudessa oli helatorstaina tarkoitus keskittyä Srebrenican verilöylyyn vuonna 1995. Mladicia syytetään verilöylyn järjestämisestä.

YK:n hollantilaisten rauhanturvaajien suojeluksessa olleessa Srebrenican kaupungissa serbijoukot teloittivat 8 000 Bosnian muslimia. Ruumiit haudattiin joukkohautoihin. Srebrenican verilöyly oli Euroopan pahin hirmuteko toisen maailmansodan jälkeen.

70-vuotiasta Mladicia syytetään kansanmurhista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan vuosina 1992 - 95 käydyssä Bosnian sodassa. Mladic on kieltäytynyt vastaamasta syytteisiin, mutta kiistää tehneensä mitään väärää.

Mladicin oikeudenkäynti YK:n sotarikostuomioistuimessa Haagissa alkoi eilen keskiviikkona.

Lähteet: AP, AFP