Juuso Myllyrinne: Laihduttaminen on yksinkertaista

Laihduttamisessa voi - ja on syytä - käyttää konkistadorien motivointikeinoja. Paraskaan tuplajuustoburgeri ei ole viiden donan arvoinen, arvioi Juuso Myllyrinne Yle Uutisten blogissa.

Yle Blogit
Juuso Myllyrinne.
E. Andre

Amerikka on kuolemassa läskiensä alle. Kaksi kolmesta amerikkalaisesta aikuisesta on ylipainoinen ja kakkostyypin diabeteksen sairastajia on 26 miljoonaa.

Michelle Obama on aloittanut oman Let’s Move! (siirryt toiseen palveluun) -kampanjansa liikunnan lisäämisen ja terveellisemmän ruuan puolesta.

Ja tällä viikolla HBO käynnisti dokumenttisarjan (siirryt toiseen palveluun), jossa tutkitaan läskin vaikutusta kansakunnan terveyteen. Voin sanoa, ettei hyvältä näytä.

Mutta laihduttaminenhan on yksinkertaista. Kuka vain osaa kertoa, että pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän, jotta ylimääräiset kilot saisi karistettua.

Siis salaattia, lenkkeilyä ja raejuustoa – kyllä te tiedätte.

Laihduttamisen lopettaminen on niin helppoa – siitä kun ei ole mitään välittömiä haitallisia seuraamuksia. Päinvastoin.

Hankalaa siitä tekee se, että alkuinnostuksen jälkeen samaa kaavaa pitää toistaa joka helvetin päivä, vaikka viikonlopuksi oltiin jo sovittu sitä ja tätä – ja kaljaakin on kiva juoda kun katsoo lätkää.

Laihduttamisen lopettaminen on niin helppoa – siitä kun ei ole mitään välittömiä haitallisia seuraamuksia. Päinvastoin. Voi lopettaa sen kamalan kituuttamisen ja syödä mahansa täyteen lasagnea.

Myönnetään, itsellenikin on täällä Yhdysvalloissa asuessani päässyt hiipimään kiloja, joita aiemmin suurella vaivalla lenkkipolulle karistin. Aihe on siis lähellä myös omaa sydäntäni ja verisuoniani.

Olenkin pyrkinyt keksimään - en sitä miten laihtua, koska kaikkihan sen tietävät - vaan sen, miksi jatkaisin laihduttamista ensi-innostuksen jälkeen. Olen tullut siihen tulokseen, että paras tapa varmistaa onnistuminen on tehdä epäonnistumisesta mahdotonta.

Konkistadori Hernán Cortés (siirryt toiseen palveluun) upotti laivansa saavuttuaan uuteen maailmaan, jotta saisi miehistönsä uskomaan, ettei sieltä oltu ihan heti palaamassa takaisin, eikä asiasta kannattanut enää ruikuttaa. Hoikistumiseni onnistuminen siis vaatii, että teen epäonnistumisesta mahdotonta.

*En tietenkään *voi upottaa kaikkia maailman juustopurilaisia merenpohjaan, vaan niistä täytyy jotenkin muuten tehdä mahdottomia syödä.

Keksin luvata kavereilleni, että jos minut käräyttää syömästä epäterveellisiä asioita tai muutoin lipsumasta dieetistäni, niin maksan käräyttäjälle viisi tuhatta dollaria. Kyllä, viis donaa.

En tietenkään voi upottaa kaikkia maailman juustopurilaisia merenpohjaan.

Se on summa, joka minulla olisi varaa maksaa, mutta jonka antaminen tuntuisi kamalalta. Onko paraskaan tuplajuustoburgeri sen arvoinen? Ei ole.

Sovin ystävieni kanssa kuurin kestoksi sata päivää ja vapaapäiväksi lauantait, jolloin saan hyvällä omallatunnolla syödä mitä lystään.

Taloustieteilijä sanoisi tempauksestani, että nostin epäonnistumisen tuskan suuremmaksi kuin jatkuvan laihduttamisen tuskan - ja siksi rationaalista käyttäytymistä on jatkaa laihdutusta.

Minä taas vain yritän pitää huolen siitä, että Jenkeissä on yksi läski vähemmän.

Juuso Myllyrinne
Kirjoittaja on TBWA-mainostoimistoketjulla töissä New Yorkissa ja entinen YleX:n toimittaja.
Laihdutuskuurilla kirjoittaja on elokuun 24. päivään asti ja lupaa kertoa siitä täällä toistekin.