Kirjallinen kesä huipentuu Kirjan Aika -festivaaleilla

Hämeenlinnan nelipäiväisillä festivaaleilla on menneisyyden ja tulevaisuuden tutkailun lisäksi erityissyynissä Venäjä. Kirjallisista genreistä on esillä lähes kaikki lajit huumorista elämänkertoihin.

kulttuuri
Kirjan Aika 2011: Rakkausaamiainen - keskustelutapahtuma
Ella Paija

Kirjan Aika kokoaa puolen sataa kirjailijaa Hämeenlinnan Verkatehtaalle elokuun lopussa tutkimaan kirjallisuuden uusia tuulia ja myös tuulettamaan jo kellastuneita kirjallisia lehtiä.

Yllätyksiäkään ei festareilta puutu kun areenalle astuu esimerkiksi runoparturi. Sanan säilää heiluttelevat maamme eturivin kirjailijat, joukossa mm. Runeberg-palkittu Katja Kettu, Finlandian napannut Rosa Liksom ja tiukoista puheenvuoroista tunnettu Peter von Bagh, Pekka Tarkkaakaan unohtamatta.

- Olen hirveän tyytyväinen ohjelmistoon. Edustettuina ovat aika lailla kaikki genret aina huumorista elämäkertaan ja historiasta tulevaisuuteen, festivaalin ohjelmasta vastaava läänintaiteilija Päivi Haanpää Hämeen Taidetoimikunnasta toteaa.

Luvassa on myös Open mic -osuus. - Nyt pöytälaatikot auki. Kaikki ovat tervetulleita esiintymään, Haanpää kannustaa.

Festivaalin pääohjelma on maksullinen, mutta neljän päivän aikana on esillä myös paljon maksutonta ohjelmaa.