1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saimaa

Saimaan pinta nousee kohisten

Saimaalle on luvassa runsasvetinen kesä. Sateet, lumet ja Kallaveden tulva ovat saaneet Saimaan pinnan aivan eri lukemiin kuin viime vuonna.

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Vedenpinta on noussut jo parikymmentä senttimetriä pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle ja on nyt lähes 76 metriä merenpinnasta. Pinta on viime vuoden kuivan kesän jälkeen kohonnut jo puoli metriä.

Syksy oli sateinen ja viime neljän viikon aikana on satanut kaksi kertaa normaalia enemmän. Merkittävä syy on myös latvavesien Pielisen ja erityisesti Kallaveden suuri vesimäärä.

Suomen ympäristökeskuksen todennäköisyyslaskelman mukaan Saimaan pinta nousee juhannukseen mennessä vielä 10-30 senttimetriä. Keskikesällä vedellä on normaalisti tapana kääntyä laskuun. 

Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen maalaa vielä kauhuskenaarion: jos kesästä tulee hyvin sateinen, Saimaa voi nousta vielä jopa 60 senttimetriä. Tulvakorkeudessa kuitenkin alkavat poikkeusjuoksutukset.