1. yle.fi
  2. Uutiset

Sukuja ei ole vielä tutkittu loppuun asti

Sukututkimuksen hohto ei ole kadonnut, vaikka etenkin suuret ikäluokat ovat ahkeroineet tutkimuksien parissa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tietää, löytyykö omasta sukuhaarasta aatelisia.

kulttuuri
Vanha kirkonkirja
Heidi Törnroos / Yle

Sukututkimuksen suosio ei ole hiipunut. Monissa suvuissa vanhemmat sukupolvet ovat päivittäneet tietoja sukuhaaroistaan jopa niin paljon, että tuntuu, ettei mitään ole jäänyt enää selvitettäväksi. Suomen sukututkimusseuran toiminnanjohtaja Pasi T. Kuusiluoma kuitenkin muistuttaa, että aina riittää selvitettävää.

- Sukututkimusta voi tehdä kahdella tavalla. Voi selvittää jonkun pariskunnan kantajälkeläisistä nykypäivään tai nykypäivästä menneisyyteen, Kuusiluoma toteaa.

Sukututkimus laajenee exponentiaalisesti. Jokaisella on kaksi vanhempaa ja neljä isovanhempaa. Polvi polvelta tämä vanhempien määrä kasvaa koko ajan. Kuusiluoma suosittelee sukututkimuksessa hankkimaan esimerkiksi "lihaa luiden ympärille". Tällä hän tarkoittaa tietojen etsimistä henkilöistä ja heidän elämästään.

- Aina löytyy erilaista lähdeaineistoa, jolla voidaan lisätä tätä suvun henkilöhistoriallista tietoa, Kuusiluoma toteaa.

Aateliset innoittavat selvityksiin

Pitkälle sukuhaaroissa päästään, jos kohdalle tulee aatelissukuja. Monia sukututkijoita kiinnostaakin selvittää, löytyykö omasta suvusta niitä aatelisia.

- Niiden kautta päästää ruotsalaisten mahtimiesten kautta Euroopan ruhtinashuoneisiin ja sieltä sitten hyvinkin pitkälle, Kaarle Suureen ja vielä siitäkin taaksepäin. Harvan kohdalla niitä aatelisia kyllä vastaan tulee, Kuusiluoma toteaa.

Parhaimmillaan ilman aatelisiakin voi sukujuuria selvittää hyvällä onnella 1500-luvulle asti, ei kuitenkaan kaikkia esipolvilinjoja. Erityisesti internet on vauhdittanut sukututkimusta. Enää ei esimerkiksi tarvitse matkustaa toisen maaseutuarkiston paikkakunnalle. Tutkimuksen voi tehdä parhaassa tapauksessa verkossa alkuperäisten kirkonkirjojen avulla, joita Suomessa on aktiivisesti digitoitu.

Sukututkijoiden määrää hankala arvioida

Sukututkimus kiinnostaa niin nuoria ikäpolvia, kuin vanhempiakin. Erityisesti se kiinnostaa suurempia ikäluokkia, jotka ovat mahdollisesti olleet pari vuotta eläkkeelle tai jäämässä lähiaikoina. Tarkkaa sukututkijoiden määrää on hankala arvioida.

- Mutta sellaisia, jotka tekevät aktiivisesti sukututkimusta ja päivittävät tietojaan, niin heidän määrässään liikutaan varmasti 20 000 joukossa, Kuusiluoma arvioi.

Kuusiluoma kuitenkin lisää, että paljon on myös niitä, jotka ovat muutoin kiinnostuneita ja eivät niin aktiivisesti päivitä omaa sukuhistoriaansa. Suomessa toimii myös satoja sukuseuroja, jotka nostavat sukututkimuksen harrastajajoukon lähelle 200 000:aa.

Lue seuraavaksi