Iina Kuustonen: Panen tekohampaat suuhuni siivouskomerossa

Näyttelijä Iina Kuustonen ei laskenut Jani-Petterin valomiekkaa tarpeiston hyllyyn MTV3:n Putous-ohjelman päätyttyä. Terapiassa käyvän, koulukiusatun esikoululaisen hahmo on ollut kysytty esiintyjä lastenjuhlissa ja koko perheen tapahtumissa.

viihde
Iina Kuustonen.
Iina Kuustonen hurmasi keväällä suomalaiset Putous-sarjan Jani-Petterinä. Nyt hahmo on julkaissut albumin. Iina Kuustonen kertoi miksi J-P ryhtyi laulamaan.

Ylen aamu-tv:ssä vierailleen Iina Kuustosen mukaan muuntautuminen pikkupojaksi tapahtuu esimerkiksi siivouskomerossa.

- Viitta selkään, tekarit suuhun, peruukki päähän. Viimeistään sukkasillaan tassuttelu tuo JP-fiiliksen.

Huumorin kautta Jani-Petteri on tehnyt näkyväksi lasten ongelmia. Nuorten ihailijoiden lisäksi juuri vanhempien näkökulma on lämmittänyt Kuustosen mieltä.

- Parasta on ollut se, että esimerkiksi opettajien on kuulemma ollut helpompi ottaa koulukiusaaminen esille. Myös erityislasten vanhemmista ollut hyvä nostaa esille erilaisuutta.

Kuustonen on saanut runsaiden keikkakyselyiden lisäksi tunnustusta muusta työstään. Suomen Unicef on kutsunut hänet hyväntahdon lähettilääkseen, ja näyttelijä on Helsingin herra -sarjasta ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi Monte Carlon tv-festivaaleilla.