1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Katainen torjuu yhä eurobondit

EU-johtajien kokoukseen matkaava pääministeri Jyrki Katainen torjuu yhä eurobondit. Niin sanottuja projektibondeja ei Kataisen mukaan pidä sekoittaa eurobondeihin, mutta varsinkin oppositiossa nekin epäilyttävät.

Brysseliin EU-kokoukseen matkaava pääministeri Jyrki Katainen (kok.) torjuu edelleen eurobondit eli euromaiden yhteisvastuulliset lainat. Ennakkotietojen mukaan Ranskan uusi presidentti Francois Hollande aikoo nostaa Suomen ja Saksan kammoamat eurobondit jälleen keskusteluun.

- Yksi ongelma on ollut se, että kaikki maat ovat saaneet liian pitkään liian edullisesti lainaa. Se ei sillä parane, että tämä tila institutionalisoidaan eli tehdään eurobondijärjestelmä, sanoo pääministeri Katainen.

Keskusteluun nousseet sanotut projektibondit ovat Kataisen mukaan selvästi eri asia kuin eurobondit, eikä asioita pitäisi sekoittaa keskenään. Projektibondit ovat EU:n yhteisesti takaamia joukkolainoja, joilla hankitaan rahaa infrastruktuurihankkeisiin. Projektibondien pienimuotoisesta kokeilusta on jo päätetty.

- En ole ihan vakuuttunut, mutta täytyy katsoa miten ne toimisivat. Mutta projektibondeja ei pidä millään tavalla sekoittaa eurobondeihin. Jos joku niin ajattelisi, sitten me vastustaisimme projektibondejakin, Katainen sanoo.

Projektibondien luonteesta epäselvyyttä

Katainen oli aamulla eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana. Oppositioedustaja Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) mielestä projektibondit ovat eurobondien esiaste.

- Tässä on elementtejä, jotka ovat kokoluokaltaan aika pieniä, mutta periaatteeltaan isoja, Saarakkala sanoo.

Toinen oppositioedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) oli tyytyväinen eurobondien tyrmäämiseen. Yhteisvastuullisuus kuitenkin huolestuttaa.

- Puhutaan elvytyksestä, mutta kaikki toimet sen rahoittamiseksi ovat yhteisvastuullisia toimenpiteitä, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen kuitenkin kiittelee Kataisen kantoja useisiin esillä olleisiin ehdotuksiin.

Projektibondien ja eurobondien ero riippuu Pekkarisen mielestä siitä, käytetäänkö projektibondeilla kerättävät varat pelkästään kriisimaiden vai kaikkien maiden hankkeisiin.

- Jos esimerkiksi niillä rahoitettaisiin yhteisiä sähköverkkoja, jotka palvelevat koko Eurooppaa, niin sitten ne eivät enää ole ihan eurobondin alkuperäisidean mukaisia, Pekkarinen selventää.

Vaikka varsinkin eurobondit ovat olleet EU-johtajien kokouksen alla voimakkaasti esillä, illan kokouksessa ei ole tarkoitus tehdä päätöksiä, vaan keskustella Euroopan saamisesta kasvu-uralle.

- Eli oikeastaan jatkoa sille keskustelulle, jota kahdessa edellisessä huippukokouksessa on käyty, pääministeri kuvaa.